It’s neverending

Ei hemmetti. Vuosia ja vuosia. Sitten palaan samoihin ajatuksiin ja tunteisiin, vain suurempana ja vanhempana kuin ällöttävin ilmestys mitä on mahdollista edes olla olemassa. Samalla toivon, että joku muu kokisi samaa. Tai en tietenkään toivo, mutta haluaisin vastauksia. Miksi? Miksi sama kehä samat lauseet sama pimeä tie jolla puoliksi tahallaan kulkee. Hoitoja ja hymyilyä, kuinka kaikki on nyt paremmin. Ihmettelyä muilta ryhmässä, että miten noinkin selväpäinen voi olla täällä. Mitä hemmettiä. Kun sitä on niin lukossa, ettei saa itseään auki vaikka kuinka haluaa. Miten sitä voi olla niin hukassa. Miten se on mahdollista, ettei se ollutkaan vain sitä nuoruuden eksyksissä olemista. Mitä hemmettiä, en minä tätä tilannut.