lauantai 27. tammikuuta 2018

It’s neverending

Ei hemmetti. Vuosia ja vuosia. Sitten palaan samoihin ajatuksiin ja tunteisiin, vain suurempana ja vanhempana kuin ällöttävin ilmestys mitä on mahdollista edes olla olemassa. Samalla toivon, että joku muu kokisi samaa. Tai en tietenkään toivo, mutta haluaisin vastauksia. Miksi? Miksi sama kehä samat lauseet sama pimeä tie jolla puoliksi tahallaan kulkee. Hoitoja ja hymyilyä, kuinka kaikki on nyt paremmin. Ihmettelyä muilta ryhmässä, että miten noinkin selväpäinen voi olla täällä. Mitä hemmettiä. Kun sitä on niin lukossa, ettei saa itseään auki vaikka kuinka haluaa. Miten sitä voi olla niin hukassa. Miten se on mahdollista, ettei se ollutkaan vain sitä nuoruuden eksyksissä olemista. Mitä hemmettiä, en minä tätä tilannut.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Persons with the package

Vitsi en haluaisi olla se ihminen, "who comes with the package", jonka joku yksi tietty lause saa itkemään. Jonka pitää lähteä maasta unohtaakseen oma elämänsä. Ei sitä muuta yksittäinen ihminen, vaikka kuinka olisi erityinen ja hyvä ihminen

lauantai 2. huhtikuuta 2016

New times old games, want it or not

Olen miettinyt nykyistä suhdettani sekä syömishäiriöön että omaan kehooni. Välillä peilikuva on ihan siedettävä, jos ei liian tarkkaan katso. Välillä käytän pitkiä aikoja erilaisia kalorilaskureita.

Olen ehkä tullut liian vanhaksi. Olen liian vanha tällaiseen jolloin häpeä asioiden myöntämisestä edes itselleen on liian suuri. En oikeastaan nykyään edes halua olla niin pieni, ainakaan koko ajan.

Olin sellaisilla vierailla vesillä, että yritin sietää itseäni "terveen" näköisenä. Se meni itseasiassa ihan hyvin jonkin aikaa, kunnes terveys heikkeni ja paino lähti selittämättä täysin hallitsemattomaan nousuun. Noh, asia oli ehkä järkyttävämpi itselleni kuin olisi jollekin muulle. Tarkoitan että kymmenen kilon nousu ei ole niin hirvittävä kun vertaa kamppailuihin, joita jotkut muut joutuvat läpi käymään. Silti asia aiheutti itsessäni niin hillittömän paniikin, että kaikkea järjen ääntä on edelleen todella vaikeaa kuunnella.

Lähtihän se laskuun lopulta. Olen aika normaalipainoinen. Normaali - lihava? Hassua se silti oli, että painossa, jonka aikanaan ajattelin olevan ihan viimeistään syy vääntää ranteet auki, ei maailma pysähtynytkään. Joku edelleen piti minua nättinä, joku edelleen piti minua kivana ihmisenä. Hetkittäin pelkään, että se kaikki särkyy ja pelkäämäni asiat muuttuvat tosiksi.

Kirjoittaako tai lukeeko kukaan enää edes tällaista?