Viimeisen postauksen jälkeen meni hetken hyvin. Aika lensi kuin siivillä, mieli oli positiivisempi kuin aikoihin kaikkea suunnitellessa. Olen sellainen listojen tekijä. Ostoslista, ruokapäiväkirja, liikuntapäiväkirja, kaikki valmiiksi suunniteltuna ja sen jälkeen jotain sinne päin toteutettuna. Alkuun se menee aina hyvin, sitten se kaikki romahtaa kasaan ja mieliala laskee alemmas kuin ennen tätä hekumallista aikaa.
Syömishäiriön kuherruskuukausi. Tai viikot tai joskus kuukaudet. Joillain sairaat ajatukset johtavat pikaiseen alamäkeen todella pohjalle, siitä sitten hitaasti ylös. Itselläni se on vuodesta toiseen jatkuva kehä. Lopun jälkeen seuraa uusi alku. Ylämäen jälkeen uusi alamäki. Ja taas toistepäin.
Viikko vähällä, painoa alas ja pienen enemmän jälkeen täysin lähtöpisteessä. Voisin vaikka vannoa, että aiemmin koko viikon uurastus ei ole mennyt roskikseen kahdessa päivässä, jotka nekään eivät nyt ole olleet mitään ihan sikailua. Herää läski, kai se kaikki heti kertyy kun et liiku metriäkään!
Ihan liian totta. Liikun tällä hetkellä ihan liian vähän. Alkukesästä kaikki alkoi mennä pieleen, sen jälkeen on ollut todella vaikea saada otetta mistään. Yhtään mistään.
Olen miettinyt kirjoittamista pitkään, olen vain ollut liian laiska näpytelläkseni edes muutamia lauseita. Nyt oli pakko tarttua läppäriin kun ahdistus ei anna periksi ja on vain pakko saada jotain ajateltavaa. Jos edes sitä, että mitä kirjoittaa seuraavaan lauseeseen. Olen sopinut tänään kahvittelutreffejä minkä kerennyt vaikka kenen kanssa, niiden läheisten ystävien kanssa ja jopa sellaisten, joita en ole tavannut vuosiin. Kalenteri täyttyi täyttymistään ja hetkeksi mieliala koheni. Muutaman minuutin kuluttua heräsin jostain mietinnöistäni ja tajusin, ettei ole mitään mihin keskittää ajatuksia juuri nyt. Katsoin hetken jotain ohjelmaa telkkarista, mutta en jaksanut keskittyä siihen. Tuntui ahdistusta, jota en edes oikein osaa selittää. Tunne siitä, että kaikesta puuttuu suunta, mutta mikään yrittäminen ei johda mihinkään. Se tunne tulee nykyään joka päivä, viimeistään illalla kun olen yksin. Otan yksittäisiä sanoja, katseita ja ilmeitä loukkauksina vaikka tiedän, että se on kaikki vain kuvitelmaa. Yritän lopettaa niiden miettimistä, mutta mitä jos?
Projekti sohvaperunasta takaisin himoliikkujaksi alkaa salikäynnillä ystävän kanssa tänään illalla. Olen jo tämän päivän osalta jäljessä ruokaohjelmasta, minkä vuoksi pitääkin jaksaa raahautua kauppaan pikapuoliin. Yritän olla viisaampi kuin ennen eli viime viikolla, siis syödä ennen kuin olen ihan liian nälkäinen, vaikka ei edes tekisi mieli. Totaalinen epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.
Toivottavasti siellä ruudun toisella puolen ollaan virkeämpiä ja mietitään ihan muita asioita näinä kauniina alkusyksyn päivinä!
- 1kg in total
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti