Kaikki lähtee halusta

Asiatekstini saa odottaa yhden avautumisen tieltä.

Väsymys on ihan käsittämätöntä. Muutamaan päivään en ole välittänyt ajatella yhtään positiivisesti, olen vain haahuillut kuin puoliunessa ja oikein möyrinyt kaikessa itsesäälissä. Olen ollut hereillä vain muutamia satunnaisia tunteja ja itkenyt ja itkenyt. Tavallaan kaikki tavoitteet ovat kohdillaan, mutta mitään en ole tehnyt asioiden eteen niin kuin aikuisten oikeasti. En ole jaksanut edes olla syömättä, niin kuin jokaisen kunnon syömishäiriöisen tulisi tehdä.

Tänään puhuin pitkästä aikaa entisen hyvän ystäväni kanssa, niin kuin puhuimme ennen aina. Entinen siksi, että olemme jotenkin vain ajautuneet erillemme. Oli puhdistavaa puhua asiasta, vaikka en tiedäkään, saako asioita enää entiselleen. Olin todella lamaantunut ja järkyttynyt jälleen kerran tosiasiasta, että elämä ei ikinä pysy valokuvamaisesti entisellään. Jo minuutin päästä jokin on eritavalla, joskus peruuttamattomasti. Niin mekin olemme ystäväni kanssa kuin vanha pariskunta, joka ei osaa enää puhua toisilleen. Nykyminäni ei melkein edes välitä, sillä niin huomaamatta kaikki on tapahtunut, viiden vuoden takainen minäni taas itkee järkytyksestä silmät punaisena. Miten näin pääsi käymään? Tuntuu, ettei ole voimia muuttaa asioita takaisin entiselleen, osittain en edes muista millainen ystävyytemme oli, jota kaipaan. Tänään rohkaistuttuani ja otettuani asioita esiin muistin taas hetken, mitä ystävyytemme on. Sitä, ettei tarvitse sanoa edes mitään kun toinen näkee läpi kaiken. Niin paljon asioita, mitä ei vain tarvitse selittää, koska toinen ymmärtää. Juttutuokion jälkeen en ihan vieläkään tiedä mihin kohtaan vene jäi, upposiko se vai jäikö pinnalle. Haluaisin, että se jäisi pinnalle.

Tänään tunsin, että haluaisin ehkä ihan oikeasti olla terve. Haluaisin ehkä ensimmäisiä kertoja ihan oikeasti unohtaa laihtumistavoitteet. Haluaisin ihan oikeasti haluta syödä terveellisesti ja urheilla terveellisesti. Tänään tuntuu, että olen ihan liian väsynyt olemaan väsynyt. En halua enää olla masentunut ja jättäytyä elämän ulkopuolelle. Haluan ihan oikeasti voida hyvin.

Nyt yritän viikon syödä, niin kuin normaalit ihmiset ja toivon, etten laajene norsuksi tai ehkä säikähdän liikaa. Ensi viikolla pyydän psykatätiä järjestämään tapaamisen ravitsemusterapeutin kanssa ja alan aikuiseksi.

Tänään alan rakastaa itseäni. Tänään minusta tulee parempi ystävä, tytär ja sisko. Tänään alan rakastaa kaikkien läheisiäni niin kuin he ansaitsevat. Wish me luck!