First day, same old shit

Vasta eilen muistin tehdä niin kuin ennen, kääntyä hetkeksi katsomaan, lausua kieltäytyviä sanoja ja jäädä istumaan. Vaikka kuukauden pääosin olin unohtanut mikä oikein onkaan, nyt en sitä päästäni enää pois saakaan.

Epäröin pidemmän hetken kuin kauan aikaa sitten, kun se silloin oli vain ykskantaan "ei". Nyt se on sekaista himoa ja itsevihaa, nälkää ja pettymyksiä. Jokainen päivä olen ehtinyt ihmetellä, miten olen voinut unohtaa kaiken ja tulla "tällaiseksi". Kuvottavaksi. Tavalliseksi.

Paino ei nouse, mutta peilien edessä turpoan muodottomaksi. Haluan piiloutua.

Ps. Lupaan aktivoitua kirjoittamisessa