I am quite lucky, can't deny it

Istun parvekkeella, hengittäen sateen raikastamaa ilmaa. Linnut laulavat ja minusta se kuulostaa kesältä, elämältä; En ole  ikinä ymmärtänyt, miten ne äänet voivat ärsyttää ketään. Sytytän tupakan ja ajatukseni lentävät. Olo on vapaa, helpottunut, kuin rangaistuksista vapautunut. Hetkeä aiemmin olin astunut vaa'alle, hymyillyt helpotukselle peloista. Eilinen, aiempia päiviä huomattavasti suurempi syöminen, ei näkynyt kuin muutamalla sadalla. Tunsin, ja tunnen edelleen, suunnatonta helpotusta. Olin valmistautunut kaatumaan takaisin sänkyyn, ahdistumaan ja itkemään. Kyyneliä valuikin; olin ehtinyt koko yön miettiä ja pelätä sitä pahinta ja pelottavinta eli vaa'an lukemaa.

Joku voi ehkä kyseenalaistaa lauseeni vapaudesta. Mutta, olin vapaa ahdistuksesta. Ainakin hetken.

Laitan soittimen päälle, välittämättä mahdollisesta parvekenaapureiden ihmettelystä. Kuvittelen sormet koskettimille, viulistin vierelle. Soittimesta soi Katie Herzigin "Closest I Get". Avaan erään blogitekstin toiselta kirjoittajalta, jostain syystä pari viikkoa vanha kirjoitus oli mennyt aivan ohi. Rivejä lukiessani hymyn välistä valui kyyneliä. Tunsin pohjatonta onnellisuutta toisen puolesta. Mietin, että ehkä onni ei olekaan niin ihmeellisiä asioita. Suurin onneni on toivo vapaudesta, ja muiden onnesta. Siitä, että näen ympärilleni, tunnen ja välitän.

En koe eilisen olleen epäonnistunut. Eilen lusikoidessani jäätelöä pienestä somasta kulhosta kollegani kanssa puhuimme parisuhteista ja toiveista. Siitä tosiasiasta, että kaikki tarvitsevat välittämistä. Romanttiset suhteet eivät aina toimi, mutta miespuolisen työkaverini jäätelön sotkemat huulet kääntyivät onnelliseen hymyyn hänen puhuessaan nykyisestä avovaimostaan. Hymyilin hänen päätökselleen ostaa kukkia tyttöystävälleen päivän päätteeksi. Illemmalla istuin yhden rakkaimman ystäväni kanssa syömässä, enkä osannut ahdistua liiaksi ruoasta kun kuuntelin samalla hänen tyttömäistä kikatustaan. Puheita käsillä olevasta aikuisuudesta, joka ei ahdistanut vaan tuntui hänestä hyvältä. Uudelta elämänvaiheelta, jossa oli lupa olla onnellinen tuntematta syyllisyyttä. Hän sanoi olevansa onnellinen kun hymyilen. Kun hän uskoo, että uskon vielä itseeni ja elämään. Kyllä, hän tietää ehkä enemmän kuin muut, enkä enää ahdistu siitä niin paljon.

Ajatukseni vaeltavat musiikin soidessa menneisyydessä ja nykyisyydessä. Harrastuksessani, läheisissä ja puolitutuissa, joiden pelkkä tunteminen tekee onnelliseksi. Koen olevani loputtoman onnekas, kun tunnen kaikki ne ihmiset ympärilläni. Osan vain tämän hetken, osan toivon mukaan loppuelämäni. Kaikista ei voi pitää kiinni, mutta olen onnekas kun he ovat käyneet elämässäni. Opettaneet kaikki eri asioita.

Menen sisälle ja nostan äitini vanhan pianon kannen. Laulan sanoilla ikävästä, kiitollisuudesta ja onnellisuudesta. Säestän vapaasti soinnuin, joita en pysty enää toistamaan. Jotkut asiat tulevat vain kerran, mutta eivät välttämättä ole vähemmän merkityksellisiä kuin toiset.