...but I'm ugly if I'm fat. Oh you think so too?

Hetkiä eilisen illalla, kun joku vieressä toteaa lihavuuden olevan vastenmielistä. Ihan hetken olen iloinen siitä, että kerrankin joku ei lausu niitä iänikuisia valheita sisäisestä kauneudesta. Sen hyvän hetken jälkeen tunnen liianliian ison ihraisen vartaloni ja yritän kadota sohvan rakoon.

"Onneksi sun ei tarvitse tuollaista huolehtia, et varmasti edes pysty lihoamaan vaikka yrittäisit".

HAHAA luulet vain! Paniikki alkaa levitä kiihtyvällä sykkeellä, tärisevillä käsillä ja levottomilla ajatuksilla. En osaa liiaksi vielä välittää siitä, mitä tämä kyseinen henkilö minusta toivoo, mutta kun kerran joku nyt ääneen sanoi ikuiset epäilykseni, sehän on se ainoa totuus mitä maa päällään kantaa. Ja eihän tämä ole mitään hallittua, enhän minä ole mitään hallittua. Yksi kaksi hairahdusta ja syöksykierre on valmis ja varma, aamulla herään tuhatkiloisena. Ja silloin kaikki miettivät niitä samoja asioita mielessään, joita useimmat eivät vain ääneen uskalla sanoa:

Onpa vastenmielinen näky. Hyi.

Viereinen käsi laskeutuu reidelleni ja päässäni särkyy miljoonittain laseja pieniksi sirpaleiksi. Kaikista seonneinta, halusin tyhjentää koko jääkaapin ja kaiken kaikkialta, pursua ulos vaatteista entistä enemmän ja vihata itseäni entistä pahemmin. Raapia ranteet verille ja viiltää vatsa arville. Nousen ylös ja juoksen mitään sanomatta huuhtomaan ovaalinmuotoisia unilääkkeitä kurkusta alas. Sen verran vain, etten varmuudella joudu olemaan hereillä varttia pidempään. Ilmoitan meneväni nukkumaan ja ryömin peiton alle kasvot puutuneina.

"Onhan kaikki ihan okei? Ethän sä oo suuttunu mistään?"
No mietippä sitä siinä saatana! En, aamulla pitää vain nousta aikaisin niin pitää nukkua"

En osaa kieltää yöksi jäämistä, tai oikeammin en jaksa edes keskustella. Miehen vongatessa seksiä ja kuljettaessaan käsiään mahallani tunnen pääni ja ruumiini täyttäneen ihran kaikkialla. Kuultujen sanojen muuttuessa puuroksi ja näkökentän mustaksi sumuksi, vannon etten syö kolmeen päivään mitään. Envarmastienvarmastienvarmasti.

End of story ja uusi päivä, enkä saa enää niin vahvasti kiinni eilisen itsevihasta tai kitkeristä ajatuksista. Ajatuksissani en osaa perustella mitään mihinkään suuntaan, mutta tiedän muistavani taas illan pimeässä. Pakko olla vähemmän.