Jo pidemmän aikaa päässäni on alkanut muotoutua uusia ajatusmalleja. Tai ei ehkä uusia, mutta tietyt lainalaisuudet ja totuudet ovat vakiintuneet. Olen muuttanut mieltäni sairaista, terveistä, ts tekosairaista ja tekoterveistä. Vai aidoista. Vai mistä. "Yhtäkuin" -merkkejähän ei varmuudella voi laittaa minnekään, koska kaikkihan ei ole mustavalkoista, oikeastaan mikään. Onhan sävyjä vaikka muille jakaa, vaikkakaan en paljainsilmin ole ikinä huomannut eroa kahden ripsivärini sävyssä, toisessa lukee "Black 099 - rich black" ja toisessa "Black 090 - rich black". Mutta eihän se ole siltikään sama asia, täysin eri värit (ainakin jos kosmetiikkajättiä on uskominen). En pidä yleistyksistä enkä yksinkertaistamisesta jos se on mahdotonta, mutta luulen etten saa ikinä ajatuksiani mihinkään ojennukseen, ellen kavenna kulmia ja tiivistä "lähessamoja".
(TERVE) = SYÖ = LIHAVA = RUMA
NÄTTI = LAIHA = EI SYÖ = (SAIRAS)
Huomioin, että sanojen paikka ja järjestys on merkityksellinen. Yhtälö ei ole kannanotto siihen, onko tuo todella totta, tai toivoisinko sen edes olevan totta. En tiedä toivonko sen olevan valhettakaan. Osin, osin ei. Tuo on vain malli siihen, miten asiat tällä hetkellä näen. Kaikki muu on heikkouskoisten valheita ja salaliittoja minua vastaan. Tiedän kyllä, kuinka moni estelee hilpeytensä näyttämistä. Sankat joukot irvailevat selkäni takana, kun enää en olekaan niin hallittu ja hillitty, vain kasa epämääräistä roskaa.
Minulle yhteenlaskujeni summa on esimerkki siitä, että elämä on epäreilua.
En osaa kääntää päätäni pois ajatuksesta, että olen lihava, koska uskon todella siihen. Käyttäytymiseni ja puheeni kääntyvät kuin automaattisesti "läski" vaihteelle, sillä nyt on hyväksyttyä haukkua itseään. Ei ole mitenkään häpeällistä julistaa olevansa dieetillä ja syömättä, koska on niin läski. Huudan sitä sisäisesti vielä enemmänkin, mutta varmistan etteivät muut luule etten ole sitä tajunnut. Turhaan punovat pilkallisia juoniaan, maassa olen ja sen kyllä myönnän.
Ennen rauhoitti ajatella, että olen sekaisin. Ettei tämä ole normaalia, vaan jossain on jotain muuta, joka on normaalia. Eniten keväällä väsyin ajatukseen, että jos tämä onkin normaalia, eikä mitään parempaa ole ikinä luvassa. Että muut vain peittelevät, eikä onnea ja nälättömyyttä ole kuin saduissa ja tuonpuoleisessa.
Yks kaks nappulaa, toinen keltainen ja toinen sinertävän valkoinen, ihmisyys langalla kasaan ja kohti uusia erätappioita.
EDIT: Joudun ehkä painottamaan, että omissa kirjoituksissani käsittelen laihuutta reilusti päälle parikymppisten osalta, teini-ikäisten kohdalla on aika eri säännöt ja pelit jopa. Plus en edes itse tiedä mitä tarkoitan laihalla, mutta en anorektista enkä toisaalta hoikkaa. Jotain olematonta ihannetta, ehkä.
ikävä murskata pilvilinnasi, mutta tiedän aika suuren joukon rumia laihoja ihmisiä, jotka ovat terveitä ja syövät. :)
VastaaPoistaVetoan siihen, että idea lähti siitä etten usko voivani ikinä tietää varmuudella kenestäkään mitään. Oletuksia, luuloja, ehkä toiveita.
PoistaPoikkeus vahvistaa säännön, mutta sadoista tuntemistani aikuisikäisistä naisista tunnen aika yhden käden sormilla laskettavasti ne laihat JA terveet.
eli koetat puoliksi tiedostaen hakea jotain oikeutusta omalle sairaalle käyttäytymisellesi ja ajattelullesi tuolla "kaaviollasi"? (miten voit olla varma, että ne tuntemasi naiset ovat sairaita, jos et voi olla täysin varma ovatko he terveitä?)
PoistaOikeastaan aiemmin ajattelin yksipuolisemmin olevani sairas, nykyään tunnen ehkä enemmänkin kokevani asiat raskaammin kuin muut. Siinä missä ennen ajattelin, ettei ole normaalia joutua "taistelemaan" laihduttamisen tjv kanssa ja miettiä sitä niin paljon, löydettyäni samoja asioita ja ajatuksia piilosta huikean monen ns "normaalina" pitämäni ihmisen takana, aloin ajatella josko olen vain luullut, että muilla on jotenkin helpompaa. Jos kaikilla onkin piilossa ihan samanlaista, siitä ei vain puhuta ääneen? (sama kuin mistä tiedät, että muut näkevät värit täysin samanlaisina kuin sinä?)
Poista(Oikeastaan en tunne kovin montaa oman käsitykseni mukaan laihaa aikuista naista. Jos syövätkin terveesti niin aika hyvin koko syömisen piilottavat =terveisin ruokapöytäkyylä)
Lähinnä kaavio kuvaa itseäni ja näkemystä omasta tilanteestani. Kyllä, mielestäni olen lihavana ruma. Ehkä osaan vain itse hahmottaa sen niinkuin ajattelen, esim paikoilla tarkoitan sitä, etten ajattele että terve = ruma, enkä edes sitä että terve on yhtä kuin lihava. Yhdistän kaiken syömisen päässäni lihavuuteen, halusin niin tai en.
Minusta on masentavampaa uskoa, että "kaikilla muillakin" on ongelmia syömisen kanssa kuin uskoa, että olen poikkeus, koska se sisältää sen mahdollisuuden, ettei minulla tarvitse olla ongelmia. jos ongelma onkin yhteinen, miksi minä voisin tehdä asialle jotakin, jos "kukaan muukaan" ei voi?
PoistaYmmärrän kyllä sun näkemystä, koska itsekin olen mielestäni ruma lihavana (ja kauniimpi laihana). En vaan halua hyväksyä sitä. :D
Niin, ja uskoisin, että monet nuoret naiset syövät muiden edessä tosi niukasti, mutta enemmän silloin, kun ovat yksin.
"Ennen rauhoitti ajatella, että olen sekaisin. Ettei tämä ole normaalia, vaan jossain on jotain muuta, joka on normaalia. Eniten keväällä väsyin ajatukseen, että jos tämä onkin normaalia, eikä mitään parempaa ole ikinä luvassa. Että muut vain peittelevät, eikä onnea ja nälättömyyttä ole kuin saduissa ja tuonpuoleisessa."
PoistaTuota juuri tarkoitin.
Ja yllättävää, mutta naiset joita itse tarkoitin (ikä 30v-60v) eivät peittele asioita yhtään samalla tavalla kuin nuoret. 18-20 -vuotiaiden vähäinen syöminen on ihan eriasia kuin nelikymppisten. Kun puhuin aikuisikäisistä laihoista naisista. Eikä aikuisen tarvitsekaan näyttää samalta kuin teini-ikäisen, siksi painotin että laihuus ja laihduttaminen ovat näillä väleillä aivan eri asia.
Enkä sano pahalla, mutta mielestäni se, että nuoret naiset syövät nimenomaan seurassa vähemmän ja yksin paljon, on merkki kaikesta muusta kuin muiden puhumasta "terveestä normaaliudesta".