Days of good feeling

Aamulla herätyskello pirisi auringonnousun aikaan, juoksulenkkarit jalkaan ja ulos. Ilmassa tuoksui kesä, puissa näkyi jo paljon pienenpieniä lehtiä ja linnut lauloivat. Rakastan juuri tällaisia aamuja ja juoksulenkkiä ilman musiikkia. Kuin olisi yksin maailmassa, ajatukset lentävät vapaammin ja on helppo hengittää. Kevyt tunne tuli myös tyhjästä vatsasta, joskin tunnollisesti kotiin tultuani ja suihkussa käytyäni kauhoin purkista raejuustoa.

En tunne itseäni enää niin sairaaksi, ruoka aamutuimaan ei tunnu täydeltä synniltä. Jotenkin silti piti käyttää sanaa "kauhominen", vaikka otin vain pari teelusikallista.. Lounaan jätän yhtä tunnollisesti väliin, ei ole nälkä eikä siis tarvetta.

Kevään tullen olo on kuitenkin ollut monin verroin talvea kevyempi. En jotenkin halua enkä osaa lukea jälkikäteen vanhoja tekstejäni. Tällä hetkellä on vaikea edes tunnistaa itseään niistä kaikista synkeimmistä riveistä. Muutama vilkaisu ja selain kiinni. Pahimmat ajatukset tuntuvat täysin vierailta, kun elämällä tuntuu tällä hetkellä olevan niin paljon annettavaa. Puhelimesta kuuluu ääni viestin merkiksi, ja hymyilen varovasti tekstiä lukiessani. Poikkeuksellisesti, tässä tapauksessa ei ole mitään väärää tai kiellettyä. Ei vaarallista eikä pelottavaa. Sehän se vasta pelottavaa onkin, ei mitään käytännön estettä sille, että jonkun kanssa olisi hyvä olla.

Silti, jotain tuttua aiemmasta on tässäkin hetkessä. En taaskaan osaa laittaa kahviin kuin rasvatonta maitoa ja sitäkin varoen, enkä iltaisin televisiota tuijottaessani mussuta mitä ties. Jääkaapissani on kaksi purkkia raejuustoa ja pakkasessa vihanneksia. Sisimmässä käy lämmin aalto, en tunne itseäni niin pilalla olevaksi. En kestä ajatusta siitä, että jonkun tarttuessa vyötäröltä käsi uppaisi liian pehmeään. Ajatus ei lähde pois eikä päästä lounaalle, ja olen siitä salaa iloinen. Paskat, olen riemuissani.

..ja kyllä, ehkä ihanihan vähän pelkään viime syksyn ja talven pimeyden tulevan takaisin. Toivon vain, ettei kaiken tämän valon keskellä niin voi käydä.