Fit or skinny?

Koko kroppa on totaalisen jumissa viikon kaikista mahdollisista treeneistä. Olen käynyt kävelyllä, juoksemassa, treeneissä, salilla, pelaamassa sulkapalloa... Tälläkin hetkellä tekisi mieli päästä treenaamaan, mutta lihakset vaativat vapaapäivää...

Kävimme ystävieni kanssa tänään brunssilla, jossa söin aamulenkin ja väsymyksen johdosta ihan liikaa, ihan liian vapautuneesti miettimättä mitä suuhuni mätän. Leipää, lohta, salaattia ja jopa suklaakakkua. Vatsa on edelleen täynnä ja tunnen oloni sellaiseksi vyöryväksi makkaraksi. Ystäväni otti minusta kuvan kännykälläni, jolloin tajusin näyttäväni täysin samalta kuin miltä tuntuu. Mieli painui maahan ja halusinkin lopulta vain kotiin nukkumaan ja unohtamaan koko lihavuuteni. Miksi pitää olla vielä maksimaalinen menkkaturvotus, juuri nyt?? Nyt en jaksaisi sitä, yhtään. Ehkä pitäisi sittenkin mennä vielä kävelylle, pelkkä makaaminen ei ainakaan kuluta tätä rasvavuorta minnekään. Yhyy.

Joskus, kun en ole syönyt riittävästi ennen jotain urheilusuoritusta, ärsyynnyn itseeni ja koko syömishäiriöön kun teen kaiken treenaamisen ihan turhaksi lihaksia ajatellen. En jaksa tehdä kunnolla mitään ja tiedän mistä se johtuu. Toisaalta, haluanko sellaisen rasvalla vuoratun lihaksikkaan kropan, jossa on voimaa mutta ei tippaakaan solakkuutta? Olen tämän ongelman äärellä vähän joka välissä, eikä mistään tunnu tulevan oikeaa vastausta. Mietin urheilevia ja ei-urheilevia ystäviäni. Mieleeni tulee heti ystäväni, joka ei nosta painoja tai lenkkeile vähääkään mutta on tikkulaiha ihan pelkällä minimaalisella kasvisruokavaliolla. Olin ennen häntä laihempi. Ja sitten... En tiedä. Ei ole vastauksia, vain huonoja vaihtoehtoja. Tiesittekö, ettei ole pelkkiä mahdollisia tavoitteita, enkä haluaisi tavoitella jotain, mitä en tule ikinä saavuttamaan. 

En tiedä miksi on pitänyt päästää itsensä tähän. Tuntuukohan kaikista liikalihavista tältä? How did this happen ja niin edelleen? Joka toinen päivä päätän olla loppuelämäni syömättä, välillä taas sillä ei tunnu olevan niin paljon merkitystä. Tiedän vain, etten halua parantua syömishäiriöstä, jos se tarkoittaa tätä, tällaista superläskikasalihavuutta. Ahdistuneisuutta omasta vartalosta koko ajan. Tunnetta siitä, etten halua kenenkään koskevan itseeni, puhumattakaan poikaystävästäni. En en ennn, en vain kestä itseäni.

Voisipa herätä aamulla ja tajuta tämän kaiken ihran määrän olleen unta.