Good morning life, for sure was time to wake up

Selasin eilen lukulistaani. Muistoiksi siirtyneitä kirjoittajia ja sivustoja. Kuukausia edellisistä kirjoituksista. Jostain syystä tunsin haikeutta, ikävääkin joitain kirjoittajia kohtaan. Missä he ovat, mitä he tekevät? Ne jotka pitävät taukoa ilmoittamatta, ovatkohan jo löytäneet pinnalle ja unohtaneet tämän kaiken? Tai ehkä osalle on käynyt niin kuin minulle, etten osaa enää näpytellä mietteitäni ylös. Kirjoittaminen takkuaa eikä ole ollut oikein mitään mainitsemisen arvoista. Okei, ehkä olisikin, mutta... se ei siirry tänne jostain syystä.

Ajattelen aikaa vuoden taaksepäin. Mennyt aika kaikkine tapahtumineen tuntuu valovuosia pitkältä, silti samalla tuntuu, kuin olisin kirjoittanut ensimmäisen tekstini eilen. Tämä kirjoitus, uljaalla numerolla 200 varustettuna, ei selvitä ajatuksiani itselleni yhtään paremmin kuin se ensimmäinenkään. Suunnitelmia, syitä, mikään ei silti muutu. Harmistun ja mietin, onko elämäni oikeasti näin sisällyksetöntä ja tylsää? Toisaalta, kovin yksityiskohtaisesti en osaa edes kirjoittaa, tiedän erään ystäväni lukevan tätäkin blogia. Sitä hän onneksi ei tiedä kuka kirjoittaja on (uskoisin). Joskus pohdin koko blogin olemassa olon mielekkyyttä, kun tekstit ovat vain häivähdyksiä arjen todellisuudesta.

Löpinät sikseen, jospa kertoisin mitä kuuluu! Kiloja on tullut parin viimeisen viikon aikana kuorrutteeksi kolminkin kappalein. Tätä olen jo huutanut, kironnut ja itkenyt, joten enää en taida. Osa turvotusta, osa ihan sitä itseään. Sairaalan sängyllä jälleen kerran viikon maanneena tiedän, että liikkumattomuus ei tuota ainakaan lihaskiloja. En voi edes kuvailla, miten epäreilulta kaikkien lääkkeiden lihottavuus tuntuu. Pasko vaan elämä niskaan, ei haittaa, en olisi halunnutkaan muuta kuin lihavaksi tonnivalaaksi!! Noh, ehkä yritän jälleen rauhoittua. Läskilääkitystä on voinut jo laskea, kotiin pääsin jo perjantaina joten nyt entistä paremmalla tarmolla kiinni "terveelliseen" ja niuhoon ruokavalioon. Tai ainakin niin piti, mutta koska totesimme kollegojen kanssa lomalta paluun tuntuvan niin epäreilun raskaalta, päätimme hakea kahvilasta kahvit ja juustolla höystetyt croissantit. Lounas jääkin siis väliin, vaikka aamulla vielä vannoin uuden, terveen elämän nimeen. Vannon huomenna. Huomenna on aina hyvä aloittaa kaikki!

Töiden jälkeen salille ja lenkille. Urheilumotivaation puolesta tuntuu ihan syksyltä.