En jaksakaan tänään miettiä viimeisiä kuukausia, olen liian väsynyt ajattelemaan. Tai liian väsynyt jäsentelemään ajatuksiani miksikään ymmärrettäväksi. Keskitän kaiken päivän energiani ihmisille valehteluun ja yhteen juoksulenkkiin. Söin lounasta ystäväni kanssa, vaikka ei pitänyt, mutta päätän olla loppupäivän syömättä ja juosta muutaman ylimääräisen kilometrin. Kaksitoista minimissään, ehkä menisi viisitoista?
Minun ei pitänyt enää laihduttaa, mutta sitten päätinkin kuulla taas sen äänen, joka sanoo että olen ruma ja oksettava ja liian paha elämään normaalisti. Mikään ei ole vialla paitsi heikkous jonka mukaan saan lihota ja laiskotella miten haluan, koska olen väsynyt. Ei ole mitään riittävää syytä syödä ja olla urheilematta. Pitäisi mahdollisimman salaa pudottaa kymmenen. Se olisi ehkä riittävästi.
Aivoilla ei ole riittävästi energiaa ja huomaan puhuvani itsekseni pääni sisällä kuin olisin äidin hylkäämä pikkulapsi. En tiedä koska minusta tuli näin säälittävä.
Oon tosi huolissani susta - en oo varmaan koskaan ollut näin huolissani kuin mitä nyt oon :-( <3
VastaaPoistaKumpa saisit jostain voimia pudottaa naamarit ja jättää valheelliset lauseet pois ja kertoa kaikille, miten sulla OIKEASTI menee, mitä sä oikeasti ajattelet ja teet. Ilmeisesti et oo saanut tarpeeksi hyvää hoitoa (mikä ei sinänsä yllätä mua - jotenkin tuntuu että kukaan mun lähipiiristä tai blogeja kirjoittavista satunnaisista tuttavuuksistakaan ei saa tarpeeksi hoitoa tässä maassa. miksei tälle asialle tehdä mitään??), oon tosi pahoilani siitä. Tiedän myös kuinka tärkeetä ois, että oman psykologin kanssa synkkais.
Jospa saisit edes syötyä. Se pelkästään auttaisi jo varmasti, kun et olisi enää aliravitsemustilassa ja pystyisit ajattelemaan normaalisti. Jos juokset päivässä 15km, tarviit hirmuisesti energiaa. Pistän pääni pantiksi ettei sun tarvitse laihduttaa.
Sä et ole tehnyt mitään pahaa, sun ei tarvitse rankaista itseäsi.
Jos pystyisit edes sun ystäville ja perheelle kertomaan, missä mennään? Jollekin ihmiselle, edes pääpiirteittäin? Jossain vaiheessahan se totuus tulee kuitenkin ilmi. Älä pelkää sitä, että satutat heitä, koska jos olet ikuisesti hiljaa, johtaa tää siihen, mitä ilmeisesti oot jo yrittänytkin. Ja se on se mikä satuttaa kaikista eniten. Kumpa saisit puhuttua, susta välitetään, ihan varmasti. Voit pistää vaikka mulle viestiä, jos kaipaat jutteluapua.
Anteeksi jos tässä kommentissa on jotain loukkaavia juttuja, on vaikea kommentoida, kun en tiedä koko tilannettasi. Se on kuitenkin selvä että sä oot ihana ja ansaitset niin paljon parempaa elämää kuin tämä.
Tsemppiä ihan hirmuisesti <3
Jotenkin ihan itketti kun luin tätä eilen, enkä osannut heti vastata mitään. Ihana kommentti, en loukkaantunut yhtään <3 Yksi ihminen kyllä tietää, toisaalta on ollut rohkaisevaa, kun jollekin voi myöntää että joskus on vaikeeta, vaikka sekin pelottaa, kun haluaisi aina vaan kertoa että menee jo paremmin. Toivottavasti psykologitätiin tutustuu paremmin ja lakkaan inhoamasta ajatusta kaikista tapaamisista... Pitäisi yrittää olla rohkeampi, ärsyttää olla tällainen pelkäävä pikkulapsi. Yhyy. Mutta lupaan yrittää, ainakin nyt viikonlopun, kiitos olet ihana <3! haleja
Poista