Lihakset painavat, ajatus ei pysy missään. 12 tuntia töitä takana, suuta kuivaa ja päätä särkee. Jalkoja särkee. Koko ruumis on täydellä painollaan painautunut sänkyyn ja silmät painuvat kiinni. Sänky on niin ihana, pehmeä, ja voisin nukkua loputtomiin. En jaksa edes ajatella, vaikka samat ajatukset pyörivät ympyrää tuhannetta kertaa.
Mutta oikeasti ne eivät ole takana, ne työtunnit. On aamu ja työt ovat vasta edessä, minusta vain tuntuu tuolta. Kuin yhtäkkiä, niiden 12 tunnin jälkeen pitääkin nousta ja edessä ovat oikeasti oikean päivän pitkät tunnit. Silmistä valuu pari kyyneltä, kaikki on kankeaa.
Lääkäri kirjoittaa lähetteen työpsykologille ja minä mietin, mitä sanoa. Ei sairaslomaa, ei sairaslomaa, ei ei voi eikä noin enkä pysty eikä mikään pysy kasassa. Lääkäri työntää paketin nenäliinoja eteeni ja kertoo, ettei se ole minun vikani. No kyllähän minä sen tiedän! Hetken kuluttua häpeän, hän odotti jotain muuta. Ehkä, ehkä se siis oikeasti onkin minun syytäni? Kiltteys on huono piirre, se on minun syytäni etten pidä puoliani.
Ruokaa ei tee mieli. Ei yhtään mitään. Lusikoin pienestä, sievästä astiasta italialaista jäätelöä ja en mieti mitään. Se onkin ainoa asia tänään, minkä jälkeen olen jaksanut vähän. En jaksa syödä, en jaksa syödä mitään terveellistä. Ei vain tee yhtään mieli, yhtään mitään. Kaikki muu tuntuu väkipakolla ahtamiselta ja... Enhän minä saa syödä jos ei tee mieli. Miksi? Hulluahan se olisi. Hulluahullua kuin pullostua ... tultua.
En tiedä varaanko aikaa lähetteestä huolimatta. En tiedä mitä se auttaa.
Ehkä menen kävelylle nyt. Pitää jaksaa jotain, kuluttaa jotain siis.
Voi rakas! Ei se sinun syytäsi ole, että väsyt. Ei ei ja ei! On oltava armollinen itselle. Saa väsyä, saa vain olla, saa syödä mitä vain jne. Olet ihana, arvokas, tärkeä - niin muille kuin itsellesikin. Pystyn täydellisesti samaistumaan tekstiisi, siksi kai sydän menikin ihan ruttuun. Jaksamishalaus!
VastaaPoista