Am I an apple? Can't find my escape

Ajattelin eilen menneitä. Matkaa tähän ja mistä oikein lähdettiin. Tiuskin itselleni, miksi annoin näin käydä, miksi olen tässä taas? Laitoin silmät kiinni ja puristin käden tiukasti nyrkkiin. Toivoin, että oikein kovasti toivomalla vain heräisin ajasta vuosi taaksepäin. Sitten, muistin sen kaiken muunkin. Muistin pimenevät illat, kotona lukkojen takana vietetyt päivät. Kyyneleet ja itsevihan. Ja ne liian isot housut. Ja sen kylmyyden. Ja muuta siinä hetkessä ei tainnut ollakaan. Mitään muuta ei niissä kuukausissa oikeastaan ollutkaan. Tyhjää vain.

Enkä muista kauniita syksyisiä päiviä, vaikka muistan talven tulleen vasta joulukuussa. En muista oikeastaan mitään.

Tämä hetkeni on ahdistava. Tämä hetkeni on sitä, etten oikein tiedä mikä tai kuka olen, miten minun pitäisi toimia joka hetkessä. Entinen minäni toimi juuri niin kuin pitääkin, juuri niin kuin jokin sanoo. Minäni vähän aikaa sitten teki niin kuin sillä hetkellä tuntui. Tämän hetkinen minäni ei tiedä yhtään mitä tehdä. Mitä tehdä sille tälle hetkelle, joka on sietämätön.

Herätyskello soi ja soi. Painan torkkua ja käännyn peiton noustessa pois jalkojen päältä. Varpaat kylmettyvät, mutta en jaksa tehdä asialle mitään. Ja taas se soi. Ja taas. Ja miksi elämässä pitää herätä ja elää yleensäkään? Siihen elämään jota ei edes osaa elää?

Silmät puolittain ummessa kävelen keittämään kahvia ja kaikki valo on liian kirkasta. Kurkkua ja suuta kuivaa, päätä särkee. Pöydällä näen viinipullon, jonka olen unohtanut siihen ennen kuin menin nukkumaan. Lasillinen, kaksi, kun en jaksanut enkä kestänyt. Puutunut olo oli parempi, puutuneessa ruumiissa valuvat kyyneleetkään eivät tunnu kuin hetken poskilla. Se ei sattunut niin kuin joskus sattuu.

Vatsaa särkee ja katson kelloa. Yhdeksän. Kahvi on tippunut ja hipsin mukin kanssa parvekkeelle tupakalle. Viisi minuuttia yli yhdeksän. Avaan työkoneen ja silmäilen sähköpostit läpi, vastailenkin puoliunessa joihinkin muistamatta hetken kuluttua, mitä olin edes lukenut. Viisitoista yli yhdeksän. Käyn katsomassa tummia silmänalusia peilistä. Puoli kymmenen. Puren kynsiä ja alan tehdä töitä. Kymmentä yli kymmenen. Soitan pari puhelua ja kirjoitan tämän tekstin. puoli yksitoista. Mietin ja katson kohta taas kelloa. Pari minuuttia yli puoli yksitoista. NO HELVETTI KOSKA SITÄ LOUNASTA SAA OIKEIN SYÖDÄ? Miksi ei aika kulu?

Tätä se on. Odottamista. Miettimistä. Muun miettimistä. Lisää odottamista.

Teksti loppuun. Kymmenen neljäkymmentä kuusi. Julkaise.