Kello lähestyy jo puolta yhtä ja allekirjoittanut on ollut tänään jo huikean aktiivinen: ylös kahdeksalta, pari kuppia kahvia ja lehtien lukemista. Kuppi teetä ja sängyssä lehtien lukemista. Salille lähtemisen harkitsemista ja iltalehden nettisivujen selausta. Ajatus liikunnasta, ahdistus ja naistenlehti uudestaan käteen. Olo ei ole pohjattoman väsynyt, ja pyrin välttämään kaikkea liian ahdistavaa, edellisistä päivistä johtuen. Siitä loputtomasta väsymyksestä johtuen, jonka pahimmasta vaiheesta pääsin yli reilun vuorokauden nukkumisella ja koko lauantain kestäneellä saamattomuudella.
Olen syönyt maltillisesti, mutta en riittävän vähän. Paino putoaa, mutta ei riittävän nopeasti. Yritän koko ajan rauhoittua, kyllähän se kilo viikossa on ihan ok lihastenkin kannalta, mutta välillä haluaisin vain lopettaa koko syömisen ja koko liikkumisen ja koko muun elämäni. Unohtua vain suloiseen maailmaani, jossa ei ole muuta kuin teekuppini ja minä. Olisi vain utuinen niittymaisema, kohmeiset sormet ja tyhjänä muriseva maha. En olisi syönyt päiviin, enkä haluaisi enkä tarvitsisikaan. Se ajatus on niin houkutteleva ja huumaava. Tunnen ne kaikki tuoksut, tunnen sen ympäröivän kylmyyden. Tunnen ne kaikki yksinäiset ajatukset, joita en voi jakaa kenenkään kanssa. Tiedän sen kaiken valheeksi, mutta en siltikään. Haluan niin paljon kuihtua ja kuihtua, enkä voi sitä edes itse ymmärtää. Sitä että miksi. Unta ja haavetta vain, sinne haluaisin silti tippua.
Haluaisin jaksaa juosta, juosta pitkiä matkoja kuolleiden lehtien jäädessä kenkien alle. Hengittää sitä raikasta syysilmaa, vetää elämää keuhkoihin ja voida hyvin
ja kuluttaa mahdollisimman paljon. Mutta en jaksa. Pitäisi treenata lihaskuntoa 5 kertaa viikossa ja aerobista ihan vähintään 3 kertaa. Yritän, teen niin paljon kuin ehdin ja töiltä jaksan, mutta aamulla herätyskellon herättäessä aamulenkille, painan torkkua ja toivon herääväni jostain ihan muualta. Sen sijaan, heräänkin ihan samasta paikasta hetken kuluttua uudestaan. Ja yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes aamu on kääntynyt iltaan. Illalla, en jaksakaan riittävästi. Yritän uskoa että jaksan, yritän uskoa että pystyn. Tänään en odota iltaan. Kyllä ne muutkin pystyvät, miksi minä en pystyisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti