Nuoruuden hullutuksia. Sitäkö se on?

Kyllä minä tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin. Kyllä minä tiedän, että laihtuminen on merkki liian vähäisestä energiansaannista. Mutta kun, mutta kun on niitä joilla on varaakin laihtua, eikä se ole vaaraksi!

Kyllä minä tiedän ne muutkin merkit kärsivästä elimistöstä. Ne merkit joita muut, ne normaalit, inhoavat ja valittelevat. Minä taas pidän niistä. Pidän puutuvista jäsenistä, kylmettyvistä sormista, ääntelevästä vatsasta, naksahtelevista nivelistä.

Usein tietyt asiat tuovat mieleen muistoja kapeammista ranteista ja pitkistä itsensä riuduttamisajoista. Vihreä tee sitruunalla, valkoinen tee vadelmalla. Tunnottomat sormet kylmää energiajuomatölkkiä vasten. Hytisevä ruumis ulkona tupakalla. Aamuinen usva ja nukkuva mieli. Mieli nukkuu ohi elämää, koska todellisuus on jotain, missä ei halua olla. Tai todellisuudessa on jotain, mitä ei halua olla.

Ja minä kaipaan sitä ihan liikaa. Järkevä minäni ei kaipaa, mutta nyt ei järkevä minäni ole se vahvin. Suljen korvat enkä kuuntele.