Ahdistusahdistusahdistus. Yritin taas hetket olla toiveikas, yritin unohtaa ahdistuksen ja pahan olon, taas se vain hiipii paikalle. Odottelen vastauksia, joita ei kuuluu. Yrittelen järjestellä asioita, näennäisesti ne järjestyvätkin, mutta vain näennäisesti. Siirrän kaikkea viimeiseen hetkeen, odotan lamaantuneena jotain ihmettä, jotain tapahtuvaksi. En tiedä yhtään mitä odotan, mutta jotain. Yritän pitää itseni kiireisenä, jotta unohtaisin kaiken muun. Lopulta kalenteri on täynnä, ihan liian täynnä, ja alkaa taas tuntua väsymystä.
En jaksa en jaksa en jaksa tottakai jaksan ! Pakkohan se on?
Yrttiteetä ja kylmenevää ilmaa. Tupakansavua ja katkeilevia ajatuksia. Tänään en ole vähemmän, mutta en enemmänkään. Eilistä ja muutamaa sataa (ihan turhaa!!) ylimääräistä muistellessa se on ehkä silti ihan okei. Ehkä kaikki on ihan okei. Tuntuu silti siltä, etten yritä tarpeeksi. Asiat eivät tapahdu tarpeeksi nopeasti, pitäisi tuntea tyhjyyttä kaikkialla, mutta en keskity tarpeeksi. Välillä on huono olo ja heikottaa, silloin tuntuu paremmalta.
Piristyn. Pitää piristyä.
Syksyllä on sentään kynttilät. Ja tähtitaivas.
Luin tuota ensimmäistä kappaletta ja tuntui kuin kirjoittaisit minun elämästäni - paitsi etten täytä kalenteriani millään, vaan yritän tyhjentää sitä kaikesta.
VastaaPoistaMutta voi rakas! Vähemmän ei ole parempi eikä aina tarvitse piristyäkään. Saa olla, voida pahoin ja möllöttää. Kunhan et vain vähennä itseäsi liikaa, heikotus ei ole hyvästä. Halaisin sua tosi kovasti nyt, jos vaan voisin! <3
♥
PoistaPitäisi itsekin yrittää hillitä kalenterin täyttöä, lopulta viime hetken perumiset ja myöhästymiset ja suunnaton stressi tekee hallaa kaikille, ennen kaikkea ystävyyssuhteille.
Ja kiitos, samoin halaisin takaisin oikein kovasti jos itse voisin!♥ Tuskin vähenen liikaa, en taida elää onnistumisten aikaa...