Haiden jäljet piiloon takin alle

Rustaan ylös numeroita. Määriä, painoja, ravintoarvoja. Kaikkea mahdollista. Osin ehkä pienen näpertämisen ilosta, enimmäkseen kuitenkin hahmottaakseni jotain. Jotain kaiken takana, mistä en ole saanut aikoihin kiinni. Samalla tavalla kuin aiemmin, samalla tavalla kuin jo vuosia sitten kun hakusanat olivat vielä jotain muuta kuin tänä päivänä. Ohjeita, neuvoja, kaikkea mitä en haluaisi ääneen sanoa.

Syksy ei tuoksu ilmassa niin kuin pitäisi. Niin, että haistaisin siitä tuttuja tuoksuja päättäväisyydestä, paksuista sukista ja värisevistä, verettömistä sormista. Noh, ehkä se tulee syyskuussa. Ei vain ole aikaa, on osattava taas niin kuin aiemmin, tehtävä ja pystyttävä taas niin kuin aiemmin.

Elokuuhu. Tähän kuuhun kuuluu ehdottomasti uuden kalenterin hankkiminen. Puhdas paperi ja siistit reunat. Uudet suunnitelmat ja lupaukset. Uusi toivo, jos kaikkien vuosien jälkeen tämä yritys ei päätykään niin kuin kaikki aiemmat. Toivoahan saa, eikö niin? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten tämän viikon loppuun tuijotan minuuttiaikataulua. Gramma-aikataulua. Ahdistusaikataulua.

Liikkuminen sentään on tuntunut hyvältä, ei yhtään pakolta eikä totaalisen liian raskaalta. Olen iloinen, jospa en pilaakaan tätä tällä kertaa. Iloa siis.

Hymyjä ja halauksia♥