Ne puristavat liikaa ja muistuttavat siitä, miksi jääkaappi on tyhjä ja lounaalla syödään omena. En olekaan aiemmin niin välittänyt omenista, en niin paljoa. Nyt en muuta uskalla, se on laitettuna ainoaksi sallitukseni. Muut ovat pääni sisäisellä listalla yli viivattuina. Kaikki muut, kaikki se liika.
Kuinkahan nopeasti on mahdollista luopua viidestä? Viiden päässä voisin jo paremmin. Viiden päässä voisi olla tauko.
Ystävä soittaa ja pyytää brunssille huomenna. Pahoittelen kiireistä aamua, mutta lupaan lähteä kävelylle myöhemmin. Poikaystävä haluaa viettää leffailtaa ja laittaa ruokaa, mutta hänelle ilmoitan topakasti olevani dieetillä. Kuuntelen hetken valitusta, siitä kuinka olen lapsellinen ja tyhmä enkä yhtään liikaa, mutta olen hiljaa ja tartun tiukemmin kiinni teekupista. Kysyn, eikö hän halua että olen onnellinen? Kysyn, miksi hän haluaa satuttaa noilla sanoilla, tiedänhän minä mitä jaksan ja mitä en. Hän pyytää anteeksi ja sanoo luottavansa sanaani. Tunnen pistoksen sydämessä, en tiedä olenko minkään luottamuksen tai rakkauden arvoinen.
En aina tiedä miksi työnnän häntä kauemmaksi, vaikka todellisuudessa kaipaisin jonkun vielä lähemmäksi.
Tänään on hyvä päivä, monta omenaa mutta ei muuta, illalla lenkille ja kävelemään pitkin puiston hiekkateitä. Kiinni viimeisistä säteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti