Eilen jopa muutaman metrin kävely oli hankalaa, kun varoittamatta alkoi joko koko jalka tai muu osa hallitsemattomasti krampata. Yhtäkkinen pahoinvointi sai juoksemaan vessaan ja kakomaan kitkeriä nesteitä ulos. Uudestaan ja uudestaan.
En ajattellut herääväni eilen aamulla. Yhtäkkiä vain kuulin äänen ja avasin silmäni. En päässyt ylös holtittomasta tärinästä johtuen. Aluksi luulin nähneeni vain unta, vain kuvitelleeni kaikki edellisillan hetket. Muistettuani mitä olin tehtyt, mietin, että olenko vielä lähtömatkalla, onko joku vielä tulossa hakemaan? Tarkistin purkkini, kyllä ne olivat kaikki tyhjiä.
Muistan vain puolikkaita lauseita, puhelimen toisesta päästä kuuluneet huolestuneet lauseet, "oletko ihan kunnossa? Tarvitsetko jotain, pitäisikö tulla käymään?". Vakuutan että pärjään täysin hyvin, vaikka sanani meinaavat muuttua puuroksi, kesken lauseen unohdan mitä olen ollut sanomassa, jopa sen että olen ollut jonkun kanssa puhelimessa.
Ajattelematon pillereiden syöminen oli absurdia, mutta vielä absurdimpaa on se, ettei se riittänyt. Kaksi purkillista lihasrelaksantteja, kaksi laattaa unilääkkeitä, kaksi laattaa vahvoja eri kipulääkkeitä; kaikkien kyljissä punaisia kolmioita ja varoitustekstejä. Pohjilla reilusti viiniä ja viinaa, enkä ollut edes oksentanut mitään ulos.
Silti heräsin, vaikka ajattelin ettei ikinä enää tarvitse.
Muistan lauantai-illalta, että tiesin viimeisten minuuttien tulevan, enkä tuntenut oikeastaan mitään. Toivoin vain nukahtavani nopeasti, jotta en ehtisi katua tai miettiä muita asioita mitä pitäisi katua.
Eilinen meni kuin sumussa, sillä eihän minun pitänyt enää herätä. Illalla sängyssä huomasin sydämeni jättävän lyöntejä välistä ja poikkoilevan muutenkin epätahtiin, elättelin vielä toivoa, että jospa se väsyisi seuraavan yön aikana. Mutta ei, heräsin tänäänkin.
Tämäkin päivä meinaa kadota johonkin sumuun, koska en osaa tarttua kiinni mihinkään. Käsien tärinä ei vieläkään ole helpottanut, enkä voi olla ihmettelemättä, kuinka pitkään myrkyt tuntuvat elimistössäni. Vai onko jotain käynyt niin, ettei tämä lopu ikinä? En tiedä, en tiedä.
...Lisäksi, aseestani loppuivat luodit.
Ensimmäistä kertaa on todella hankalaa sanoa, koska aloitan yrittämisen uudelleen, tai aloitanko ikinä.
Olette rakkaita, pitäkää huolta itsestänne♥ anteeksi en voi vastata kenenkään komnmentteihin, koska en saa miltään koneelta kenenkään kommenttisivua auki... Muilla vastaavia ongelmia?
<3 oon surullinen, että asiat menivät niin pitkälle, mutta iloinen, että heräsit. toivottavasti itsekin näet asian hyvänä jonain päivänä.
VastaaPoista