Olo on kohtalaisen hyvä ollut jo pari päivää. Ajattelin, että ehkä uskallan kerrankin sanoa ääneen, että en ole ollut totaalisen itku kurkussa hetkeen. Olen suunnitellut, pohtinut ja miettinyt, miten saisin lisää onnistumisen tunteita kaikkeen. Tai siis, on lähes mahdotonta tuntea onnistuvansa missään, kun tavoitteet ovat ehkä kohtalaisen epärealistiset.
Jos minulta kysyttäisiin, että millainen on erinomaisen onnistunut päivä, niin en olisi syönyt yhtään, olisin juonut teetä hyvän ystävän tai ystävien seurassa ja urheillut kolme tuntia. Aamulla herännyt virkeänä, ollut energinen koko päivän ja illalla nukahtaisin sikeään uneen mukavan väsynein lihaksin.
Mahdollista? Haaveunta?
Okei, en pysty edes puolivakavissani uskottelemaan, että uskon tuon todella olevan realistista, ainakaan yhtä poikkeuspäivää pidempään.
Tapanani on jättää suurimmat tavoitteet aina viikon tai kuun alkuun tai jotain vastaavaa. Tiedätte ehkä tämän ilmiön, "sit huomenna". Jätän tänäänkin suurimmat suoritukset huomiseen, mutta en sentään ensi maanantaihin! *Raikuvia aplodeja itselleni*. Ehkä hivenen epätoivoista, mutta ajatus tärkein. Yritän siis joka arkipäivä suorittaa jonkun aktiviteetin töiden jälkeen, viikonloppuna kolme. Tämä voi tarkoittaa perusteellisempaa siivousta, urheilua, muuta harrastustuntia tai ystävän tapaamista. Arkipäiville otan siksi vain yhden ns. "isomman" ekstrajutun, koska toivon että tällä tavalla jaksan paremmin pidempään.
On jotenkin kammottavaa, että ystävän tapaaminen on haaste. Ei se oikeasti ole kamalaa vaan todella ihanaa, mutta välillä en kaiken väsymyksen keskellä jaksa esittää pirteää ja juoruta tunteja. Kun silmät seisovat päässä, on vaikeaa olla mielekästä seuraa, säälisin vain ystävääni/ystäviäni. Tässä on kaikesta huolimatta kohta ryhdistäydyttävä, tai ystäväni kehittävät elämäänsä parempia ystäviä. Kun joskus voisin heille selittää, tai saada heidät ymmärtämään ja uskomaan ettei vika missään nimessä ole heissä.
PS. En ole pitkään aikaan kirjoittanut määriä, mutta eilen ja tänään noin 800.
Pyrin jatkossa mahdollisimman lähelle 750.
PPS. Olen ollut yli 2vrk ilman sokerisia herkkuja! Whooa, ihan huomaamatta.
PPPS. Okei tätä edellinen jälkikirjoitus oli ehkä vähän säälittävä. He!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti