It's all about self-confidence

..or all about insecurity?

Olen täysin vakuuttunut, ettei tällä pallolla ole ketään, joka ei joskus tuntisi epävarmuutta itsestään. Kaikkialta voi lukea, kuinka itsevarmuus on valovoimaista, seksikästä, haluttavaa.. Vaikka asiat eivät ole niin mustavalkoisia, että joskus epäitsevarmana olisin kaiken vastakohta, joskus pimeinä tunteina uskon niinkin.

Oma epävarmuuteni on välillä hyvin yleisluontoista, samoja asioita kuin kaikilla muillakin. Pitääköhän se minusta? Mitäköhän hän ajattelee minusta? Olenko liian lihava, liian kevytkenkäinen, ovatko hiukseni hyvin? Huomaako joku, että en silittänyt tänään paitaani? Ulkoisia piirteitä. Usein, liian usein ajattelen asian niin, että muut ajattelevat minun olevan välinpitämätön, asuvani jossain tunkion keskellä etc. Huoliteltuhan on hyvä, eikö niin? Jos katsoisin asian kääntöpuolta, saattaisin vaikuttaa turhamaiselta, joku saattaisi ajatella, että on typerää käyttää rahaa niin paljon vaatteisiin ja ulkoisiin turhamaisuuksiin. Realistisesti, muut eivät vietä aikaa ajatellen asiaa, ja jos joskus jotain käy mielessä, varmasti löytyy näkökulmia jokaisesta suunnasta ja väliltä.

Ulkoiset piirteet ovat yksi asia. Entä persoonallisuuteni? Itse pidän ihmisistä, joka ovat hauskoja ja ystävällisiä. Minulla on eräs ystävä, jolta löytyy varmasti kaunis sana ja ajatus jokaikisestä vastaantulleesta ihmisestä. Haluaisin itse olla yhtä hyvä ihminen, pitää kaikkia ihmisiä täysin tasavertaisina. Myönnän, että silikonirintaiset tekoripsiset täysin selvästi aika yksinkertaiset ihmiset lasken ajatuksissani joskus alapuolelleni. Myönnän, tiedän että heissäkin on varmasti ihania ja lämpimiä ihmisiä, mutta liian usein olen nähnyt Hollywood -tyylin vallan ja julkisuuden tavoittelua, ihan kuin sellaista Suomessa edes olisi.

Omat luonteenpiirteeni lasken paremmalle puolelle kun ulkoiseni. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat tästäkin eri mieltä. Otan liioitellunkin rankasti merkit siitä, että minusta ei pidetä. Kuten facebookin vähenevät "ystävät". En ole kovin facebook-aktiivinen, eikä sen päälle neljänsadan joukossa ole pelkästään lähimpiä ystäviäni. Ei muillakaan. Blogistanikin lähtee silloin tällöin lukija, mikä tosin on selvä merkki siitä, etteivät ajatukseni kiinnosta. Tosin, onko niin ihme, ettei silloin tällöinen masennuksessa ja itsesäälissä rypeminen houkuta lukemaan? Itsekään en aina pidä siitä lukemisesta, joskus se ahdistaa. Usein tunnen silti, etten osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin, ettei teksti ole kaunista tai sisältö tarpeeksi mielenkiintoista. Sitten taas oikeinkirjoitus, pilkkuvirheet ja piinaavat, koska yleensä ikinä en lue tekstia alusta loppuun sen kerran kirjoitettuani, enkä julkaisun jälkeen jaksa korjata virheitä. Silti mietin, pitävätköhän muut sivistymättömänä tai yksinkertaisena, epähallittuna.

Joskus taas silmiä pyöritellään edessäni. Joskus tuntemattomat, joskus ystävät. Ystävät toivonmukaan vitsillä, tuntemattomat suorana loukkauksena. Miksi välitän? Koska alan epäillä, onko pilkka aiheellista.

Painooni ja syömiseeni. Jotkut ihailevat itsekuriani kun jätän pullat väliin, lounaalla syön vain itse tekemiäni ruokia, joissa ei ole ylimääräistä rasvaa tai kermaa. Kotona jääkaapissani on vani vihanneksia, raejuustoa ja rasvomia tuotteina, mehua en kuluta ikinä. Ulkoisesti olen jaksava terveys- ja liikuntahullu, totuus saattaa olla jotain ihan muuta. Eivät uskoisi, että tasaisin väliajoin totuus on täysin päinvastaista. Kääntöpuoli tuohon, "Ei se voi ottaa nyt tota ku se laskee kaloreita ja laihduttaa. Ei se syö kunnon ruokaa". Eräs kaverini tuo tasaisin väliajoin kalorinlaskennan esiin huutaen sitä kaikille, vaikka en ikinä ole sitä ääneen sanonut. Ruokakaupassa yhdessä joskus käyneenä en silloinkaan voinut luopua tavoistani, vaan tuijotin pakettien ravintosisältöjä, niin "noloa" kuin se julkisesti onkin.

Epävarmuus herättää tunnereaktioita. Epäilyksiä kaikesta. Mielestäni kaikkein olennaisinta on, miten niihin reagoi ja miten toimii sen jälkeen. Liianpuhuminen puolustukseksi kertoo vain sen, että alat epäillä olevasi jotain väärää, tekeväsi jotain väärää. Toiminnan muuttaminen on oma asiansa. Laitanko seuraavalla kertaa eri vaatteet, laihdutanko lisää, yritän olla ystävällisempi vai jäänkö vain kotiin jotta ei tarvitse reagoida mitenkään. Eristäytyminenkin on reaktio ja toimintaa, vaikka sitä ei monesti niin ajattelekaan. Vai yritänkö olla jotain muuta, jotta olisin parempi, pidetympi?

Mielestäni muiden asenteisiin kannattaa reagoida terveellä tavalla. Itsetutkinnalle on usein paikkansa, monesti on syytä kasvaa ihmisenä. Niin pitkään, kun asiaa pohdittuaan on Itse sitä mieltä, että kannattaa tehdä toisin, se kannattaa. Jos taas on sitä mieltä, että epävarmuus on aiheetonta eikä esimerkiksi aamulla kannata herätä aiemmin vain tuntemattomia ulkoisesti miellyttääkseen, toiminnan muuttaminen on turhaa. Älä laihduta, jotta muut pitäisivät sinusta enemmän, koska sinusta pidetään ihan muista syistä. Jos joku sinuun "vaikuttava" henkilö yhtäkkiä katoaisi elämästäsi etkä enää kokisi tarvetta "olla jotain muuta", yrität olla sitä tälläkin hetkellä ihan syyttä. Jos arvosi ovat muuttuneet ja haluat edelleen tehdä toisin, tee.

Fakta on se, ettei kaikkia voi miellyttää. Niin pitkään, kuin voit aamuisin herätä tuntien, että olet ihan ok ja hyvä sellaisenasi, kaikki on riittävän hyvin. Olet riittävän hyvä, vaikka joku olisi eri mieltä. Jos et muuttaisi itseäsi sisältäsi, ei ulkoisilla piirteillä ole paljon merkitystä. Älä ikinä muuta itseäsi muiden takia.