Kulmannäkemisiä seksuaalisuudesta

Tunnen väkisinkin häpeää tuijotellessani kateellisena nuorten tyttöjen jalkoja. Voin teille kertoa nuoriso, että kahdenkympin kilahdettua mittariin useampi vuosi sitten, vartalo muistuttaa jo luonnostaan enemmän keski-ikäisen vartaloa. Ja KYLLÄ, se rasva vaan suurimmalla osalla alkaa tarttua pyllyyn ja reisiin. Hetkittäin olen ylpeä hivenen naisellisemmasta figuurista, useimmiten en. En voi sanoa tikkujalkaista pikkulasta kylläkään kovin seksikkääksi. Itse vierastan koko sanaa omalla kohdallani, pointtaan että uskon sen johtuvan hyvin pitkälti syömishäiriöisestä ajattelusta vuosien ajan. En vain voi olla kaunis tai haluttava.

Voisin joskus puhua seksuaalisuudesta ja siihen viittaavista vartalonäkökulmista tarkemminkin, aihe ei tässä iässä tuo enää niin paljon hihittelyä ja punastelua. Miesten kommentit herättävät yleensä kummastusta, eikä itse seksistä puhuminen tuota vaikeuksia, noin niin kuin yleisen pohdinnan tasolla. Suurin osa miespuolisista ystävistäni onkin todennut, että minun on pakko olla tavallista paremmin sinut itseni ja kroppani kanssa, koska en oikeastaan näkyvästi peittele itseäni ja täysin häpeämättä voin todeta etten omista tissejä. Missään kohtaa en myöntäisi asioita, joita itsevihassani kirjoitan tänne. Siitä kuinka paljon antaisin, että osa siitä kuihtuisi pois, hinnalla millä hyvänsä.

Toisekseen en voivottele julkisesti ahterini kokoa koska en halua herättää huomiota, se on lapsellista ja btw todella kyllästyttävää kuunneltavaa! Kuinka moni nostaa käden pystyyn ja julistaa rakastavansa hoikkien ihmisten ikuista ihravalittelua? Lisäksi, kun joku toteaa kovaan ääneen syövänsä pelkkää sosekeittoa päivästä toiseen koska ei halua läskiä itseensä, tuntuu samalta kuin joku huutelisi harrastavansa itsensäpaljastelua vapaa-ajallaan. Samalla toki valitetaan jatkuvaa heikotusta kun ei syödä yhtään. Tietysti, itsestäni se tuntuu pahemmalta koska on liikaa omakohtaista hävettävää, mutta ehkä joku sai kiinni tunnereaktiosta. (Se tarkoittaa sitä, että alitajuisesti käsitän tekeväni väärin). Syömättömyys ei ikinä yleensä ikinä/julkisesti ole itselleni ylpeydenaihe. Muiden ilmiselvien / muuttumattomien tosiasioiden äärellä itselleen tai muille valehtelu on lähinnä turhaa.

Aamulenkin pitäisi nostaa energiatasoja, mutta tänään olen vain väsynyt. Kolmatta päivää tunnen vain väsymystä, välinpitämättömyyttä ja keskittymisvaikeuksia. Selaan töissä juorulehtisivuja luvaten itselleni, että huomenna ryhdistäydyn. Pohdin kuinka monta kilometriä tai tuntia jaksan juosta illalla ja odotan ensi tiistaita kuin kuuta nousevaa. Silloin pidän lepopäivän ja syön jotain mitä ikinä silloin haluan.