Seinästä seinään

Voisin kirjoittaa toissapäivän kyynelistä, mustansävyisinä valuneista ripsiväreistä. Eilisen puutuneisuudesta ja välinpitämättömyydestä. Kerrankin syömiseen liittymättömistä asioista, joiden takia uskoin elämän jälleen kerran olevan itselleni vähemmän merkityksellinen asia. En kuitenkaan osaa mennä asiaan tarkemmin.

Mietin katkeruutta. Asioita joista syytän itseäni, ja asioita joista syytän elämää. Kaikesta huolimatta, on helpottavaa surra kerrankin asiaa, josta en syytä itseäni. Suurin osa aiheista, jotka näissäkin kirjoituksissa pyörivät, ovat itse aiheutettuja. Moni tekijä on edesauttanut, mutta itse olen jäänyt peilien eteen, itse ruokin kaikkea sitä vihaa koko ihmisyyttäni kohtaan. Nyt jäin vain kiinni ajatuksiin, onko millään takaiskulla merkitystä. En ole luovuttanut koko elämäni suhteen, mutta odotukset eivät ole korkealla. En pitäisi ihmeenä, jos en jaksaisikaan enää kymmentä vuotta, tai edes viittä. Epäonnea vaikka riittäisikin, ei se välttämättä muuta lopputulosta. Sitä, että elän vain loppua odottaen. Toivon paljon asioita, mutta en odota asioiden muuttuvan, tai päättyvän muuhun kuin väsymiseen.

Tänään ajatuksissa käy vain häivähdyksiä edellisistä päivistä. Aurinko paistaa, mutta ulkona tärisevät kädet paljastavat kylmyyden ja hermovauriot. Pystyn kuitenkin muuhunkin kuin alistuneisiin ajatuksiin. Vaaka ei liiku ylös eikä alas, mutta loppuelämä ei olekaan tässä päivässä, eikä edes tässä viikossa. Pääsiäisen jälkeen alkaa vappu olla lähempänä, kohta hiirenkorvat ja kesä. Elokuussa puihin tarttuu taas muita kuin vihreän sävyjä, ruskan kääntyessä puuskaiseen tuuleen ja sateisiin, lopulta leijailevaan lumeen, alamme olla tämän vuoden lopulla. Sen jälkeen olemme seuraavassa keväässä. Päivät kulkevat, eikä lopullista tai ikuista ole käytännössä mikään, mitä teen tänään. Jos jokin menikin väärin, voin aina jatkaa tekemällä paremmin. Tärkeää olisi löytää tapa, millä jatkaa läpi elämän, eikä vain seuraavaa seitsemää vuorokautta tai kahtakymmentäneljää tuntia.

Löydän sen vielä, olen varma.

Tänään kauniin ilman kunniaksi lenkille. Pääsiäinen hermostuttaa, koska kaikki puhuvat vain suklaasta ja syömisestä ja juomisesta ja laiskottelusta... Toivon oman pääsiäiseni koostuvan ystävien seurasta, kodin suursiivouksesta ja ulkoilusta raikkaassa ilmassa. Olen ostanut uuden, kirkkaan vaaleanpunaisen juoksutakin kasvattamaan lenkkeilyintoa; haaveilenkin juoksevani vuoden ennätyslenkkini 15kilometriä pääsiäisen aikana. Wish me luck and wish you happy Easter!