Tyhjää, liian tyhjää

Olo on vetämätön, jos vedänkin kohta juoksukengät jalkaani, tuntuu se vähintään alkuun pakolta. Tai jos pakkaankin treenivaatteet ja suuntaan salille, on sekin pakon sanelemaa. Mutta täytyyhän minun, muuten lihon ja löysistyn ja, ja, ja! Järkeilen ja mietin miten muotoilen asian itselleni oikeammin, en niin sairauden sanelemasti.

... ..

Ehkä keksin hyvän kannustuksen kohta! Tällä välin, kun positiivisuus on kiven alla, taivas harmaa ja väsyttää, aion kirjoittaa kymmenen asiaa, mistä olen tälläkin hetkellä iloinen.

...

Tai siis AIOIN, kunnes huomasin, ettei tämä allekirjoittanut negatiivisuuden perikuva keksi yhtäkään. Tekisi mieli haukkua itseään angstiseksi kakaraksi joka ei osaa arvostaa elämässä mitään, mutta sehän ei vie mihinkään. Kaikessa kiukussa tekisi mieli myös listata ylös kaikki asiat, mitkä ovat pielessä aina laiskuudesta sotkuisiin hiuksiin ja liuskottuneisiin kynsiin, mutta nyt jätän senkin väliin (niinkuin en olisi jo aloittanut).

Puhelu ystävälle ja vaatetta päälle, urheilla ja siivota ehdin myöhemminkin. Varmastikin tärkeän ihmisen hymy saa muistamaan, mistä olla iloinen ja mikä on tärkeää.