I'm sorry, I just hate Christmas

Joulu ei vain ole minua varten. En ole sellainen lämmin ja välitön. Tai, olen silloin kun saan olla sellainen ilman pakollisia paineita, ilman sellaista yltiömäisen iloista kuristavaa ahdistavaa painetta.

To be completely honest, en taida kestää mitään liian pehmeää ja hehkuvaa nyt.

Sillä ei ole niinkään väliä, miten hän kuljetti sormiaan hiuksissani viimeisillä minuuteilla ja pyyhki vesipisaroita poskiltani. Miten liian vakavasti hän sanoi kunnioittavansa toiveitani siitä, etten enää sen illan jälkeen halua hänen katsovan tai koskevan minua sillä tietyllä tavalla. Yritti vannottaa minua pitämään huolen itsestäni, johon vastasin väsyneesti hymyillen, ettei ketään voi pelastaa itseltään. Poskelle vierähti kyynel, mutta toivon ettei hän huomannut sitä sateen takia.

"Ei se ole valinta, että huolehdin kuitenkin. Huolehdin, koska välitän enemmän kuin selvästi saan." Pyydän anteeksi ja tunnen fyysistä pahoinvointia itseni takia, koska laitan kaikki läheiseni käymään läpi huolta. Hän suutelee viimeisen kerran ennen kuin kävelee pois jättäen minut seisomaan sateeseen.

En voi olla pohtimatta, että tapoinko taivaaltani viimeisenkin suojelusenkelini.

Tämä juuri ennen joulua, enkä osaa välittää nyt mistään. Tiedän että on oikein, etten altista ketään itselleni. Kun en jaksa, osaa, enkä halua pitää huolta itsestäni. Välillä pelkään elämää ja itseäni yksin ja unohdan, etten saa. Tosin tiedän tälläkin hetkellä, että todellista pelkoa on se, etten osaa luopua itseni henkisestä ja fyysisestä pahoinpitelystä. Koska helpompaa on pitää kiinni kuin irroittaa.

Koska helpompi on luovuttaa kuin yrittää.

Ehkä joku päivä, olen valmis laittamaan muiden hyvinvoinnin edelleni ja piilottamaan paremmin ja syvemmälle pahuuteni, nyt en voi päästää ketään liian lähelle koska läheltä totuus näkyy.

Aamulla vaaka oli armollinen joulusta huolimatta, 47,9kg. Olen vihdoin kotona tyhjääkin tyhjemmän jääkaappini kanssa (jossain vimmassa heitin kaiken yöllä roskiin) ja tästä eteenpäin muistan, että olen loputtomasti liikaa enkä syö enää ikinäikinäikinä rajansa kaikella. Onneksi vanhempani ja muut toteuttivat ainoan joululahjatoiveeni, eli etten saa yhtäkään suklaarasiaa lahjaksi. Kiitos, kerrankin uskoivat etten laskenut leikkiä. Tänään menen salille ja täytän kalenteria treeniajoilla, pullattomilla kahvitreffeillä ystävien kanssa ja millä tahansa, mikä vie ajatukset pois ruoasta ja ihmisestä joka oli liian välittävä.

Nyt piristyn, unohdan miehet ja otan otteen elämästä! En vasta uuden vuoden jälkeen vaan tässä ja nyt. Halauksia teille pienet, toivottavasti teidän joulunne oli ihana ja voitte kaikki hyvin♥