Haluaisin jättää maailman taakseni, kääntää selkäni elämälleni

Taas vaihteeksi, olen väsynyt. Tauoton loputon kiire saa lamaantumaan, istun vain ja katson kun kaikki sortuu. Ahdistun pelkään panikoin, lopulta lakkaan välittämästä mistään. Tartun johonkin, muistan ja laitan pois. Unohdan ja tartun uudestaan, joskus unohdan muistaa. Joskus en vain välitä, vaikka pitäisi, koska uskon olevani voimaton heikkouteni edessä.

Jos näkisit jäävuoren sortuvan, voisitko tehdä muuta kuin katsoa ja ihmetellä?

Vaikka ei ole mennyt enempää kuin puolituhatta - pari sataa päälle päivässä, on sekin liikaa jos haluaisin olla vähemmän. Pitäisi yrittää enemmän, jaksaa paremmin, mutta kun kaikki muut asiat elämässä heittävät neuloja rintaani, en pysty olemaan vihollinen itselleni vielä siihen päälle. En tosin epäile hetkeäkään, ettenkö ansaitsi sitä kaikkea kipua ja surua. Siltikään en usko, että voisi olla tarkoitettu niin, että lopulta riittää voimia vain pakkasella ulos nukahtamiseen tai pillerimurskan mehuun sekoittamiseen.

Tänään hymyilen ja olen kaikkea mitä en ole vaikka se viiltäisi tuhat viiltoa sydämeen. Laitan hiukseni ja menen ja teen vaikka haluaisin jäädä yksin siniharmaaseen harhaan ja nukkua.

Kyllä mä jaksan. Ja musta tulee vielä vähemmän. Tahdonvoimaa, sitä se on.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille♥ life is going to be good.