Ei ehkä vaikeita valintoja, mutta heikko mieli ei tee aina oikein

Ihmettelen aamulla lumista maisemaa ikkunan läpi. Toppavuoriin hukkuvat kulkijat paljastavat pakkasta olevan reilusti. Hyppään takaisin sänkyyn ja toivon töiden katoavan silmien ummistuksella. Seuraavan kerran avaan silmät kun kello näyttää ihan liikaa ja joudun juoksemaan ympäri asuntoa ehtiäkseni töihin. Ei tuota, saa reidet näyttämään leveiltä. Ei ainakaan tätä paitaa, kiloja tulee heti lisää kymmenen. Eikä tätäkään, pylly näyttää kamalalta. Äh ihan sama paksuus ei poistu vaatteita vaihtamalla!

Väsyttääväsyttääväsyttää huudan tuskaisesti mielessäni ja päivä ei voi olla hyvä tällä naamalla ja keholla. Yritän hahmottaa suurempaa kuvaa, yritän muistaa että elämä on yksi pitkä matka eikä pidä surra hetken takapakkia. Kun vain ei tarvitsisi pahoittaa mieltään itsensä takia joka kerta kun katsoo peiliin. Jos en katso enää peileihin, paraneeko olo?

Töissä oli aivovalmennusta. Oli ihan hauska luento, alkoi pohdinnalla siitä, mitä on pakko tehdä ja mitä ei. Luennoitsija perusteli aukottomasti, kuinka yhtään mitään ei oikeastaan ole täysin pakko tehdä. Ei ole pakkoa, ellei halua saavuttaa teolla jotain. Minun on pakko laihduttaa. Väärin, mikään ei varsinaisesti pakota siihen. Mitään maailmaa mullistavaa ei oikeasti tapahdu, jos en laihduta. Minun on pakko laihduttaa, jos haluan olla kauniimpi/sietää itseäni. Minun on pakko urheilla, jos haluan laihtua. (Tässä kohtaa haluan huomauttaa, että luennoitsija ei käyttänyt ihan näitä lauseita, mutta täysin vertailtavissa olevia).

Yritettiin hahmottaa tavoitteita näiden "pakkojen" takana. Omalla kohdallani on ainakin täysin paikkaansa pitävää, että alan itsekin aina taistella pelkkää "pakko" -sanaa kohtaan. Hitto vie minun ole mitään pakko! Ei olekaan pakko, paitsi jos haluan sillä saavuttaa jotain. Itsestäänselvyyksiä ehkä, mutta pohdittiin ajatuksen kulkua tuon maagisen sanan ympärillä. Painotettiin, kuinka kyse on aina priorisoinnista. Pitää päättää, mitä todella haluaa, jotta valinnan hetkellä parhaan vaihtoehdon valitseminen ei ole niin vaikeaa.

Nyt jään istumaan sohvalle ja syömään, jos haluan viettää rennon illan ja aijai nautiskella suklaasta. Siitä sen pehmeästä mausta, romanttisesta mieltä lämmittävästä komediasta. Oloni on varmasti ihan hyvä, ainakin vartin, tunnin tai parikin.

Tai sitten skippaan suklaat ja lähden salille, jos haluan näyttää paremmalta ja voida paremmin. Olo ei ole niin hyvä ihan heti, mutta myöhemmin selviydyn aamun vaatevalinnasta alle tunnissa. Voin nukkua pidempään ja levollisemmin, kun ei tarvitse unissaankin nähdä painajaisia leviävästä olemuksesta.

Kysymys kuuluukin, kumpaa haluan enemmän? Jos tiedän vastauksen, valinnan pitäisi olla helppo.

Tätä voi käyttää fiksumminkin, esimerkiksi on pakko hakea apua, jos haluaa ratkaisuja ongelmiinsa joihin ei yksin niitä löydä. Muistattehan, ettette ikinä tee tyhmyyksiä niinkuin itse teen vaan olette fiksuja, eikö niin? Se oli sitten lupaus, eikö niin?♥