Ei sokerihiutaleita teeveteeni

Laitan teeveden kiehumaan ja otan kaapista teepussivalikoiman esiin. Kulhossa on mansikkateetä, egyptiläistä marjateetä, valkoista teetä, kokoelma eri vihreitä teitä, tavallista Earl Grey teetä ja muita englantilaisia klassikoita. Lopulta päädyn nappaamaan pussin Russian Earl Grey -teetä, aiempaa suosikkiani.

Istun parvekkeen pehmustetulle tuolille ja sytytän tupakan. Kohta sitruunan tuoksu väistyy ilmaan puhaltuvien vaaleiden savukoukeroiden tieltä. Pakkanen vie pikkuhiljaa tunnon nenänpäästä, vaikka toivoin ajatusteni joukosta kaikkien ruumiinosien puutuvan nopeammin. Haluaisin tuntea kylmää, jotain pientä rangaistusta edellisistä päivistä. Ensimmäistä kertaa toivoin olevan enemmän pakkasta

Ehkä en kuitenkaan viihtyisi lumista maisemaa ihmettelemässä niin pitkään, jos kurkkua ja sormia alkaisia särkeä nopeammin. Maisema ei kuitenkaan ole yhtään niin kaunis kuin kirpeämmällä pakkasella, kun puiden kaikki oksat ovat kokonaan valkoisen lumihilekerroksen peitossa. Silloin auringonvalo tuntuu kylmästä huolimatta lämpimältä, ja valonsäteisiin osuvat lumihileet näyttävät aivan taivaalta satavalta hopeahileeltä. Silloin ilmassa on taikaa.

Nyt aurinko on pilvien takana ja sää valkoisesta lumesta huolimatta harmaa. Kaikki tuntuu ainoastaan puuduttavalta ja pitkään kaipaamani vapaa vankeustuomiolta. Kuin olisin lukittuna kotiini ja elämä odottaisi ulkopuolella. Kipeänä oleminen on puuduttavaa, lepääminen ahdistavaa. En kuluta yhtään tälläkään hetkellä.

Siemailen sitruunaista teetä, joka on jo vähän jäähtynyt, ja päätän samalla etten syö tänään. Enkä huomenna. Puristan hampaani yhteen ja olen totisempi kuin koskaan.