"Varmasti jaksan, olo on jo ihan hyvä!"

Herään aamulla aikaisin, tuntien heti ahdistusta väsymyksestä. Jos en päivien kipeänä makaamisen jälkeen osaakaan enää muuta? Jos väsymys vetää taas sänkyyn heti töiden jälkeen, en jaksakaan puuskuttaa salilla tuntia toisen perään? Ehkä murehdin liikaa etukäteen.

Kävelen keittiöön kahvinkeittimen ääreen. Puruja neljän kupillisen verran, vettä kolmen. Kerta kiellon päälle, niinkuin mummini aina sanoi. Pappani piti kahvista vahvana ja mustana, mummini taas joi aina teetä kermalla. Iltapäivän tee- ja kahvihetkeen kuuluivat oleellisesti kanelikorput ja pikkuleivät. Silloin en välittänyt sokereista tai rasvoista, muiden siirryttyä television ääreen kävin pihistämässä lautaselta vielä ylimääräisen keksin, koska kotona makeaa ei saanut kuin lauantaisin.

Herään tähän hetkeen kun mahasta kuuluu murinaa. Olen kerrankin pitänyt lupaukseni ja vältellyt kaikkia houkutuksia koko edellisen päivän, ja nyt palkintona tuntuu vatsakipuja, päänsärkyä ja pahoinvointia. En muista aiemmin voineeni näin pahoin yhden päivän syömättömyyden jälkeen, mutta toistelen mielessäni, että huomenna saan taas syödä. Ei liikaa mutta pakollisen; ystäviäni on tulossa kylään laskiaspullia leipomaan. Olen ostanut kaupasta valmistusaineiden lisäksi laatikoita, joissa ystäväni voivat viedä kaikki ylitse jäävät pullat avomiehilleen tai perheilleen.

Päiväni ensimmäisenä puhteena istahdan jälleen kerran parvekkeen pehmustetulle tuolille tupakalle. Mukana kuppi vahvaa kahvia rasvattomalla maidolla laimennettuna. Kello näyttää lähenevän puoli yhdeksää ja suunnittelen jo siirtyväni takaisin unimaailmaan. Kahvi on vain pakollinen tapa, en ole päiviin pysynyt sen avulla hereillä hetkeä pidempään. Jospa siirrynkin sohvalle kirjan kanssa ja odotan että silmät eivät pysy enää auki?

Hetken toivon herääväni jostain unesta, ja herättyäni en olisi yksin. Olisin keittänyt kahvia kahdelle, ja se toinen lähtisi kanssani pulkkamäkeen. Ottaisimme mukaamme lämmintä kaakaota, enkä murehtisi kuinka paljon siinä on sokeria. Sääli, ettei unelmissaan voi elää, ainakaan ikuisesti.

Päätän lähteä salille. Ja julkaista tekstin myöhemmin, koska kone ei ole yhteistyöhaluinen. Ehkä ajastuksella toimii?

Ps. Tervetuloa teille muutamalle uudelle seuraajalle♥