Joka aamu katson itseäni kylpyhuoneen peilistä, väsymyksen aiheuttamia tummia silmänalusia ja harottavia hiuksia. Pesen silti kasvoni ja meikkaan.
Joka aamu kaivan vaatteet kaapista, vaikka ne eivät istu tai peitä turvotusta.
Joka aamu keitän kahvia ja menen parvekkeelle tupakalle, mietin miten elämä meni tähän.
Että olenko se vain minä, joka olen tavallista heikompi yksilö, kun en jaksa töissä enkä muutenkaan.
En osaa edes selittää kunnolla tätä tunnetta. Lihaksia väsyttää koko ajan kuin olisin tullut 2h lenkiltä, vaikka en ole tehnyt mitään. Päätä särkee ja silmiä painaa ja olen kiukkuinen. Pieninkin ärsytys saa melkein räjähtämään. Tämä on niin raskasta ja väsyttävää entisestään. En ehdi edes levätä ennen viikonloppua, kun on niin paljon tekemistä, mutta en tiedä lähteekö tämä edes levolla. Lihakset kuihtuvat pois kun en yksinkertaisesti kykene treenaamaan. Se harmittaa, mutta en voi asialle mitään tällä hetkellä. Ehkä ensi viikolla?
Ahdistaa ja pelottaa, että tämä ei lopu pian. En jaksa tätä loputtomiin.
Tänään syön sopivasti. Jotain järkevää, jotain sokeritonta. Tai ainakin yritän.
Ainiin, se on 49,0.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti