Then what do we regret?

Iltalehti ei välttämättä ole se lehti, jonka julkaisut suuremmin sykähdyttävät tai saavat ajattelemaan, mutta nettisivuilla heillä oli maanantaina ihan hyvä julkaisu. Siinä kerrottiin Bronnie Waresta, joka on työskennellyt saattohoitajana parantumattomasti sairaille ja kirjoittanut aiheesta kirjan. Iltalehden jutussa esille otettiin Bronnien mainitsemat viisi asiaa, joita ihmiset kuolinvuoteellaan eniten katuvat. Mielestäni listassa on ihan hyviä "tärppejä"; alla suora lainaus iltalehden sivuilta:

1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää omaa elämääni, eikä elämää, jota minulta odotettiin.

Tämä oli kuolevien yleisin toive. Kun elämää katsoo kuoleman hetkellä taaksepäin, on helppo nähdä, kuinka moni unelma jäi toteuttamatta. Suurin osa Waren potilaista ei ollut toteuttanut edes puolta unelmistaan.

2. Toivon, etten olisi tehnyt niin paljon töitä.

Tätä toivoi jokainen Waren hoitama miespuolinen potilas. He kaipasivat lastensa nuoruutta ja puolisonsa kumppanuutta ja toivoivat, että olisivat käyttäneet vähemmän aikaa elämästään työelämän oravanpyörässä.

3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta osoittaa tunteeni.

Waren mukaan moni tukahduttaa tunteensa tullakseen toimeen toisten kanssa. Tunteiden tukahduttamisen hintana he tyytyivät keskinkertaiseen eivätkä koskaan kehittyneet siksi ihmiseksi, jollaiseksi olisivat voineet tulla. Ware pitää monen sairastumisen osasyynä tämän aiheuttamaa katkeruutta.

4. Toivon, että olisin pysynyt yhteydessä ystäviini.

Moni potilas oli keskittynyt omaan elämäänsä niin, että oli antanut hyvien ystävyyssuhteiden katketa. Moni katui syvästi sitä, ettei ollut antanut ystävyyssuhteille sitä aikaa ja panosta, jota ne olisivat tarvinneet. Todellisten ystävien merkitys ymmärretään monesti vasta kuolinvuoteella, jolloin voi olla liian myöhäistä.

5. Toivon, että olisin antanut itseni olla onnellisempi.

Waren mukaan tätä katui yllättävän moni. Moni potilas ymmärsi vasta elämänsä loppupuolella, että onnellisuus on pitkälti valinta. Potilaat olivat pysytelleet vanhoissa tavoissa ja kaavoissa. Muutoksen pelko sai heidät esittämään roolia toisille ja itselleen. Moni kaipasi kunnon nauruja ja elämää, johon olisi mahtunut enemmän hassutuksia.

Iltalehden lähde: Bronnie Waren kotisivu Inspiration and Chai

Yllättävän paljon asiaa muutamassa rivissä. Tulee niin paljon sekavia ajatuksia mieleen, kun tavallaan haluan pienemmäksi, sirommaksi, kauniimmaksi. Toisaalta tiedän, ettei se tie vie mihinkään. Välillä pelkään, etten saa elämääni ikinä hallintaan, toisaalta pitäisikö sitä edes saada? Voiko elämäänsä ylipäätään hallita vai viekö sen liika yrittäminen meidät vielä pahemmin metsään?

Mutta mitä sitten, jos ei ole edes toivoa, en edes yritä uskoa parempaan? Onko se parempaa?

Mieliala on pysynyt ihan kohtalaisen hyvänä. Kaikki vain menee niin keskimääräisesti. Ei hyvin tai huonosti vaan keskimääräisesti. En pidä keskitasosta, mikään ei etene mihinkään tai ole mitenkään erityistä, päivät vain lipuvat. Sen pitää olla vähän vähemmän huomenna.

Halauksia kaikille ja tervetuloa seuraamaan muutama uusi lukija♥ Toivottavasti teidän viikkonne on tähän mennessä ollut hieno ja jatkuu vielä paremmin!