Suddenly she woke up, but like still sleeping

Olen nukkunut tässä elämääni ohi pari vuorokautta. Syönyt aamulla, syönyt töissä, syönyt töiden jälkeen ja mennyt nukkumaan. Syönytsyönytsyönyt. No, en mitenkään ahmimalla tai erityisen paljon, mutta ei kai millekään määrälle tule ikinä psyykeeltä oikeutusta.

Ei kai tälle ympyrälle muutenkaan tule ikinä päätöstä.

Pitäisi kai alkaa jo tunnistaa itsessään tiettyjä piirteitä ja mielialan muutoksia, tietyillä hetkillä. Syitä ja seurauksia. Ensin saattaa olla hyvin voimakkaita ylä- ja alamäkiä. Kaikki tuntuu menevän loistavasti, tuntia myöhemmin saatan miettiä testamenttini sisältöä ja viimeisiä sanoja. Seuraavaksi tulee se "touhuvaihe". Olen aamusta iltaan menossa, koko ajan on jotain aktiviteettia, otan töissä lisää vastuuta, sovin kahvitreffejä, aloitan jonkin uuden harrastuksen, mitä tahansa etten jää yksin itseni kanssa. Olen väsynyt, mutta jaksan silti kun tsemppaan itseni puolipakolla kaikkeen. Meen ja teen.

Kunnes sekin vaihe tulee päätökseensä, yleensä jokin ihan pieni pettymys riittää ylittämään jaksamisen rajat.

Kuten nyt.

Laskukausi. Hassu fiilis tajuta, että taas on siinä tietyssä "moodissa". Ei sitä alkuun ehdi edes miettiä, kun viivaa kalenterista yli tapahtumia, tapaamisia ja menoja, miettimättä miksi tai kiinnostumatta miksi. Tartun puhelimeen ja soitan peruakseni treenitapaamisia ja harrastustunteja. Ei huvita. Kahdeksan tuntia viisi kertaa viikossa on pakko olla töissä, mikä ei ole "pakko" jää pois. Tosin tänään en mennyt edes töihin, woops!

En osaa oikein sanoa mitään, enkä tehdä mitään. Kirjoittaminenkin tuntuu raskaalta. Silmät ovat auki mutta en ole hereillä.