~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Itselläni on jo pitkään ollut teoria "surun" määrästä. Uskon, että "surun" määrä on ajasta ja paikasta riippumaton vakio. Nyt, tänään Suomessa 2011 mietimme, kuinka kamalaa oli 50-luvulla kun kouluun mentiin hiihtämällä ja "juhlapäivänä" sai tavallista kuivaa pullapitkoa ja limonadia ja max kahvia. Entäs ihmiset 500-luvulla, elivätkö he jokaisen päivänsä miettien, kuinka kamalaa paskaa heidän elämänsä on? En usko, vaikka nykynäkökulmasta kamalaahan se oli. Olihan silloinkin rakkautta ja onnistumista arjen pienissä ja suurissa asioissa, puhumattakaan että äitini fiilisteli eräänä päivänä, kuinka vieläkin muistaa kuinka superhyvää oli limppari kun sitä sai vain kerran viikossa.
Kuvitellaanpa sitten aikaa eteenpäin, ehkä joskus tulevaisuudessa tämän päivän kehitysmaat ovat samassa tilassa kuin länsimaat tällä hetkellä ja länsimaissa taas on jo lentäviä henkilöautoja ja mitä muuta. Ja taas länsimaissa mietimme, kuinka kamalaa on kehitysmaissa, joiden tila vastaa 2000-luvun Suomea. Huom tässä on pientä liioittelua, tarkoitus oli lähinnä havainnollistaa ajatuksiani.
Teorian tarkoitus ei ole mitenkään vähätellä nälänhädän tai puhtaan juomaveden tai asuntojen puutteen vakavuutta vähemmän kehittyneissä maissa, vaan tuoda esille fakta, että todennäköisesti aina tulee olemaan epätasa-arvoa, aina jollakin menee huonommin kuin toisella. Jos "surun" määrää mitataan esineellisillä asioilla, ne esineelliset asiat tulevat aina olemaan ajassa muuttuvia. Mutta aina tulee menemään jossain huonosti jos laitamme mittarin materiaan. Uskon, että vähintään yhtä merkityksellisiä ovat tunnepuolen asiat, kuten läheisen kuolema, omanarvon-tunne jne, jotka voivat määrittää hyvinkin paljon oman hyvinvoinnin tilaa muista asioista riippumatta. Puhumattakaan siitä, että kaikki kokevat nuo asiat omalla tavallaan.
Vai miten hyvinvoivaksi voidaan kuvailla maata, jossa noin tuhat ihmistä vuosittain päättää elämänsä itse? Ja miksi mielenterveyshuoltoon ei saada tarpeeksi varoja, kun yhteiskunnankin näkökulmasta tulee kalliiksi kun joka vuosi tuhat työikäistä lopettaa verojen maksamisen lopullisesti? (Juu, tuohon tuhanteen on laskettu vain yli 15vuotiaat joista suurin osa on reilusti päälle 20v.).
Jos elämän jatkuminen on onnen tärkein meriitti, niin eikö juuri tultu jonkin asteiseen oravanpyörään?
Moni on tuonut esille näkökulman, että nykyään on "in" olla masentunut ja siksi tilastoissa näkyy masentuneiden ja syömishäiriöisten määrän kasvua. Minä väitän, että kasvu johtuu pääasiassa siitä, että aiemmin ongelmia ei määritelty diagnoosein tilastoihin. Jos joku huomiota hakeakseen uhkailee itsemurhalla tai kehittelee siksi itselleen syömishäiriön, niin eikö sekin ole huolen aiheinen ongelma? Huonot syyt eivät sitäpaitsi poista seurauksia.
Yritän sanoa, että kukaan ei voi sanoa teille, että teillä ei ole oikeutta tuntea pahaa oloa koska jollain muulla ihmisellä menee huonommin tai että teillä on sentään ruokaa.
(Musta on niin ihana lukea tota tekstiä :D Sun ajatukset on tosi mielenkiintoisia, ja niihin tekee niiin paljon mieli kommentoida...joten mä teen sen taas :D)
VastaaPoistaJos kukaan ei koskaan tuntisi surua, tuntuisiko onni miltään ? Jos surua ei olisi, miksi silloin olisi iloa ? Väittäisin, että ei voi tuntea yhtään mitään, jos ei koskaan koe surua (tai iloa). Se, mistä suru _aiheutuu_, on aikaan ja paikkaan sidonnaista. Ja jos on niin, että itse surua on jokin tietty määrä, silloin sitä voi aiheuttaa yhtä lailla nälänhätä kuin materian puute.
Kenenkään ei kuuluisi ruoskia itseään siitä, että on surullinen tai että on paha olla, vaikka eläisikin länsimaisessa hyvinvointivaltiossa, ja suhteessa siihen-johonkin-kehtiysmaahan-missä-kaikki-on-huonommin-ja-ihmiset-kuolevat-nälkään asiat olisivatkin hyvin.
Aivan totta tuokin, ettei olisi onnea jos ei olisi surua. Vastakohdathan "luovat" toisensa.
VastaaPoistaMaterian merkityksestä kertoo sekin, että shoppailu piristää silloin kun on vähän mennyt jotain päivän aikana pieleen, mutta kun on oikeasti mieli maassa niin ei yksikään rytky juuri piristä tai mikään muukaan. Sen sijaan joku toinen ihminen, sympatia ja välittäminen voivat saada oman olon paremmaksi.
Toisaalta, mielestäni kiitollisuuden ruoasta ja katosta pään päällä pitäisi olla itsestäänselvyys.
En usko, että ilman omaa historiaani ja huonoja päiviä osaisin olla niin onnellinen päivistä, kun voin aidosti hymyillä. Vaikka kaikki menisi päin pyllyä mutta ahdistus ei kurista niin henk.koht. olen ainakin jo hyvin voiton puolella:)
Ja ihanaa kuulla että joku tykkää yleensäkin miettiä niinkuin minä, useimmiten filosofiset näkemykseni eivät kerää kuuntelijoita joten olen jättänyt ne itseni ja viinin seuraksi;>
Oon ıhan samaa mıeltä sun kanssas, tosı hyvin kırjoıtettu tekstı! Ja tuo ''Yritän sanoa, että kukaan ei voi sanoa teille, että teillä ei ole oikeutta tuntea pahaa oloa koska jollain muulla ihmisellä menee huonommin tai että teillä on sentään ruokaa.'' varsınkın, mulle on monestı sanottu että oon jotenkın kııttämäton kaıkesta, mm sıks että oon pelleılly ruuan kanssa (jättäny syomatta yms) ja et oon ıtkeny ja vııllelly jonkın asıan takıa vaıkka 'asıathan on kaıkkı tosı hyvın meıdän perheellä, on ruokaa ja rahaa tarpeeksı'...
VastaaPoistaSä olet FIKSU.
VastaaPoistaTunnen itseni tyhmäksi, kun kompuroin tekstisi läpi ymmärtäen, mutta huomaten, etten ikinä tule ajatelleeksi asioita noin.
Mutta kiitos kommentista, se oli ihana. Paljon halauksia ja voimia sulle, toivottavasti huomisesi on ihan yli-ihana ♥
Tää oli niin viisas ja paikkaansapitävä teksti !!
VastaaPoistaOlen seitsemäntoista vasta.. (: Tekstissäni puhuin juuri sellaisista asioista, jotka eivät vaan millään käy järkeen.. Teen asioita, joita en moraalisella tasolla hyväksyisi itseltäni. Ja kun samalla yritän toimia oikein, pään sisälle syntyy järjetön ristiriita. Se on kuin laittaisi korkokengät vääriin jalkoihin ja väittäisi niiden kuuluvan olla niin. Yritä siinä sitten elää tavallista arkea, kun pään sisällä myllertää taistelu itseä vastaan. Mutta tiedän, kyllä se helpottaa ajan kanssa..
VastaaPoistaKiitos paljon kommentistasi ♥
Puit ajatukseni sanoiksi, olen täysin samoja asioita miettinyt ja yhdyn näkemykseesi!
VastaaPoistaBlogisi on muutenkin yksi suosikeistani :)
Kiitos ihan kauheasti kommentista, mun mielestä tuo on hieno piirre, vaikka ainakin sanomisistasi päätellen saatatkin viedä sen joskus yli.
VastaaPoistaMutta KIITOS, yritän parhaani mukaan potkia kaikki kiukkuni ja masennuksen huoneeni oven taa ennen lähtöä. ♥