Uskon, että kun on olemassa jotain häiritseviä tekijöitä, niin pyritään muutokseen. Ne voivat olla ulkoisia tai luonteeseen liittyviä. Häiritsevyyden aste sitten vaikuttaa muutoksen halun asteeseen. Se aste taas vaikuttaa toteutuvan muutoksen tödennäköisyyden asteeseen. Eli, mitä enemmän inhoan nykyisyyttä, sitä todennäköisemmin saan toteutettua muutoksen. Jos en inhoa jotain piirrettä tarpeeksi niin: "nojoo, ehkä tän kanssa selviää, ehkä sitten joskus myöhemmin". Oli kyse sitten mistä tahansa.
Sitten ihmetellään, miten syömishäiriöinen oppii vihaamaan itseään niin syvästi. Myönnän, että itsevihan merkityksen "aseena" opin jo aikaa sitten. Tajusin vasta äskettäin, että siksi haluan niin pakkomielteisesti vihata itseäni. Tai aiemmin en ole ymmärtänyt mistä se "pakko" tasaisin väliajoin johtuu. Tiedän, että silloin en eksy reitiltäni pahimmassakaan myrskyssä. Tapahtui mitä tahansa, muistan pitää suuni kiinni ja hymyillä. Energia on jotain mitä saa battery-tölkissä kaupasta, muuta ei tarvita.
Myönnän myös, että tahallani ja tietoisesti sairastutan itseäni välillä pahemmin. Toistelen lauseita päässäni ja katson inhoten pahimpia puoliani, jotta en vahingossakaan pääse niitä unohtamaan. Ja tiedän, mitä enemmän ja pahansuovemmin niitä katson, sitä enemmän niitä vihaan. En edes yritä hyväksyä ulkoisia virheitäni. Tiedän, että on riski siitä, etten joku päivä näe asioita enää realistisesti. Että kuva muuttuu sitä vastenmielisemmäksi mitä enemmän aikaa kuluu, muutuin tai en.
Välillä tunnen itseni niin kuvottavan pinnalliseksi, kun en välitä mistään riskeistä.
My goal is all that matters.
Yritän olla päästämättä itseäni hetkeksikään unohtamaan, että en todellakaan ole tällaisena okei. Jos alan epäröidä, en tee muuta kuin jatkan tätä oravanpyörää ja menetän järkeni. Vaikka se järki on tainnut mennä jo. Ahdistaa kun ei ahdista tarpeeksi, en välitä tarpeeksi enkä tee mitään tarpeeksi. Touhuan koko ajan ja kaikkea mahdollista ja olen ollut aktiivinen, silti tuntuu ettei kasvava kulutus näy tai tunnu missään paitsi lihasten kolotuksena.
Illalla lenkille!
Valehtelisin, jos väittäisin sun olevan väärässä. Mun terapeutti kehotti YRITTÄMÄÄN kirjoittamaan kaikkien itseinho-lauseiden jälkeen päiväkirjaan edes yhden positiivisen asian päivästä tai itsestä. Se toimi kolme päivää, jonka jälkeen aloin tuntea syyllisyyttä niistä sanoista. Vaikka tiesin onnistuneeni jossain, oli parempi ja turvallisempi keskittyä kaikkeen siihen paskaan. Se on se tunne.
VastaaPoistaKiitos kommentistä (: ♥♥
VastaaPoistaItsensä vihaaminen, oi tuo jalo taito jota häpeällisesti kasvatan omasta tahdostani. Olen kyllästynyt vihaamaan itseäni, mutta itsesäälisenä haluan sanoa "en muutakaan osaa". Ja mistä ihmeestä johtuu, että ei muka olisi voimia nostaa itseään pois kierteestä itsevihassa kohti syvintä masennusta ? Koska selvästi sen tiedostan, että mihin tässä ollaan matkalla, miksi en lopeta itsevihan kasvatusta ? Enkö oikeasti osaa vai enkö vain viitsi, onko se mun tekosyy, että voin leikkiä syömishäiriön kanssa vielä vähän lisää ?
Ehkä jossain tämänkin kehon, kuten kaikkien muidenkin, sisällä on se kauneus ja riittävyys. Mutta mistäs sitä tietää, mitä jos ei olekkaan ? Ensin on koetettava tehdä itsestä fyysisesti kaunis, ja jos toteaa, ettei se vastannutkaan omia odotuksia, sitten voi kurkkia, jos siitä sisäisestä olennosta on vielä jotain jäljellä...
Ja kyllä, kuulen sen niin hyvin, kuinka väärältä tuo kuulostaa ! Eihän se noin voi mennä, ei noin löydä kauneutta ! Mutta haluan pysyä turvassa näiden "kun olen laiha, olen kaunis ja onnellinen" -ajatusten takana, ettei tarvitse alkaa etsimään sitä, mikä oikeasti olisi kaunista ja onnellista. Se tuntuu liian vaikealta, se tuntuu lähes mahdottomalta ! Mitä jos ei olekkaan kaunista ja onnellista ? Mitä jos ne ovat vain sanoja, ilmassa leijuvia käsitteitä, ilman minkäänlaista ilmentymää ? Mitä jos niitä ei voi löytää ? Ehkä, jos tai kun olen todennut ettei laihuudesta ole tekemään elämästäni parempaa, alan etsimään kauneutta muualta, tällä hetkellä näen sen vain jonain tavoittelemisen arvoisena, itseisarvona jossain, joillakin ihmisillä. Ja ennenkaikkea uskon, että siihen liittyy onnellisuutta. Jollain tavalla kauneus ja onnellisuus ovat käsikädessä.
Voimia ♥
En ole koskaan edes ajatellut asiaa noin, tajusin tuon vasta nyt! Tosi mielenkiintoisia mietelmiä sulla tosiaan on. Mulla on ollut aivot jumissa jo jonkin aikaa, mutta sun tekstit saa aina ymmärtämään pohtimaan kaikkea.
VastaaPoistaToivon sinulle kaikkea parasta <3