Eilinen nestepaastopäivä meni ihan hyvin. Yleensäkään ei ole vaikeaa olla yhtä päivää syömättä, vaan sen syömisen jatkaminen kohtuudella sen paaston jälkeen. Onneksi tänään olen menossa syömään ystävieni kanssa, sellaisten kauniiden ja laihojen, joiden edessä ei tee mieli sikailla. Kohteena on ranskalainen ravintola, joten onneksi annoskootkaan eivät päätä huimaa. Paljon vettä ja ei jälkiruokaa, ehkä selviän tuosta sillä 600lla, pakko! Toivottavasti itsekuri kestää vielä kotiintulon jälkeen, sitä pelkään ehkä eniten. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun lyhyenkin syömättömyyden jälkeen löydän itseni keskellä yötä ahtamassa mahaani mitä tahansa kaurapuurosta jugurttiin ja purkkijäätelöön.
Tuntuu typerältä kirjoittaa tällaista. Paastoja ja kalorien laskentaa. Tunnen itseni lapselliseksi, typeräksi, heikoksi idiootiksi. Ehkä todellisuudessa olen juuri sellainen? Kirjoitan mitä ajattelen, mutta haluaisin pääni sisältä löytyvän jotain muuta. Etten todellisuudessa olisi ahne sika joka joutuu suurinpiirtein sitomaan itsensä tuoliin jotta pysyy erossa jääkaapista. Että olisin sellainen parempi ihminen, jolle se ei ole niin vaikeeta. Kamalaa tajuta, että on kaikkea mitä ei haluaisi olla.
+ FAT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti