Aina välillä tulee kalenterissa eteen jokin rajapyykki. Päivämäärä, jolloin joskus jotain tapahtui. Silloin pysähtyy miettimään elämänsä menneitä tapahtumia. Olen ehtinyt elää ja ajatella, rationaalisesti ja täysin mielenvikaisesti. Silloin tällöin olen kulkenut suoraan, useinmiten kuitenkin viiden mutkan kauttaa metsään.
Olen myös tehnyt omituisia asioita. Asioita, joiden tiedän olevan pahasta, väärin, niin muita kuin itseäni kohtaan, ja tehnyt ne silti. Hymyillen, nauraen, itkien, huutaen.. Tehnyt kuitenkin. Elämä on kuin liukuhihna, sen liukuessa eteenpäin hulluuden maailmankaikkeudessa voi hyvin matkalla potkaista ystäviä, tuttavia, tuntemattomia, arvokkaita ja arvottomia esineitä, toki itseään siinä päälläkin.
Rutiininomaisesti laskeskelen päässäni kaloreita, mietin ravintoarvoja, hymähdän hämmästyksestä, jos jossain onkin vähemmän kaloreita kun olen luullut. Ja vastavuoroisesti kauhusta, jos jokin tässä elämässä onkin huijannut väärällä tiedolla.
Siis huom jokin huijasi minua, en itse lukenut/päätellyt väärin tai napannut tiedonmurusia väärästä /epäluotettavasta kohteesta. Minulle ja epäuskoisuudelleni kaikki on kusetusta, skoijausta, humpuukkia paskaa, osia suuremmasta valheiden ketjusta, jota jotkut kutsuvat elämäksi. Minä kutsun sitä salaliitoksi minua itseäni vastaan.
Itkettää olla näin itsekeskeinen.
Riveistä silmiini paistaa totuus; uskon aina väärällä hetkellä. En kyseenalaista totuutta silloin, kun pitäisi. Oikea vastaus ei ole se, ettei pidä uskoa mihinkään, vaan että pitäisi yrittää tiukemmin, realistisemmin tarkastella tiedon lähteitä.
Pessimisti ei pety, mutta realisti saattaisi joskus nähdä pilkahduksen valoakin. Meaning to lose some weight, stop eating u fattie.
58,7kg. Vähemmän kuin luulin, pieni sinivalaan kokoinen kivi putosi sydämeltä. Ehkä yritän olla ottamatta asioita niin raskaasti. Ehkä tällainen pieni takapakki ei haittaa, ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti