Probably we all know that we are weird

Kaikki "me" tiedämme, mistä on kyse kun joku on aina syönyt juuri äskettäin. Ei juuri nyt tarvitse mitään. Ei kiitos. Ehtii syödä vähän myöhemmin, on menossa illalliselle sen ja sen kanssa. Valitsee aina sen kevyimmän vaihtoehdon. Moni osaa lukea paketista "light", mutta joskus ruokakaupassa pysähdyn tarkkailemaan, kuinka moni ottaa kevyintä, kuin huomaamatta ruoista joissa ei lue kaloreita tai ettei edes lue niitä kun tietää ne ulkoa. Hedelmä- ja vihanneshyllyiltä tarttuvat ne kurkut ja salaatit ja omenat, banaanit ja avokadot kierretään kaukaa. Leipähyllyltä maksimissaan hapankorppua ja karkkiosaston läpi ei edes kuljeta. Ellen itse olisi viettänyt elämässäni tuhansia tunteja miettien eri ruokien ravintoarvoja, en varmaan kiinnittäisi tuollaiseen edes mitään huomiota. Mutta minä tiedän. Koska teen itsekin niin.

Joskus kaupassa katseet kohtaavat tällaisen ihmisen kanssa. Molempien ruokakorissa on samantapaisia ruokia. Toinen hymyilee. Minä hymyilen takaisin ja yrittän piilottaa omista silmistäni kaiken. Minä tiedän, ja hän tietää että tiedän. Myös hän tietää minusta enemmän kuin haluaisin. Kyllä "omituinen" ihmisen toisen tunnistaa, valitettavasti. Jos myöntäisin eräälle ystävälleni, että tiedän, niin hän tietäisi myös miksi tiedän. Siksi en uskalla sanoa mitään.

Jäin miettimään omia omituisia syömätapojani, kuten sitä, että tosiasiassa en ikinä syö mitään kokonaan. Kaikesta on pakko jättää aina jotain, vaikka pienikin pala. Vaikka olisi kyse vihersalaatista, niin jätän aina osan syömättä. Vaikka mikään annoksessa ei lihottaisi, niin en vaan voi syödä sitä kokonaan. Omituisia tapoja on ollut aiemmin enemmänkin, mutta onneksi olen päässyt muun muassa proteiinikammostani eroon. Silloin pelkäsin, että lihakseni kasvavat multionaalisesti jokaisesta proteiinipitoisesta ruoasta. Hyvästi kaikki liha- ja maitotuotteet. Pitkään aikaan en syönyt myöskään esimerkiksi avokadoa, mitään hedelmiä tai viljatuotteista edes puuroa. Hulluuden multihuipentumaksi korvasin energiavajetta puhtaalla sokerilla (siis jollain herkulla) kun alkoi heikottaa. Älykästä eikö? Okei to be honest, tuota teen epätoivoisten syömättömyysyritysteni takia nykyäänkin. Olen sentään päässyt yli ajasta, kun poistin väsymystä lähinnä alkoholilla ja lääkkeillä.

No ollakseni todella rehellinen, sitäkin teen välillä vieläkin.

Jotain tapoja on jäänyt pysyvästi. Esimerkiksi leipää en syö juuri yhtään edelleenkään, en ikinä ainakaan vaaleaa leipää. Ruokavaliostani ovat myös kokonaan jääneet muut viljatuotteet, perunat ja pastat. Rasvat ja levitteet ovat tarpeettomia, kun päivän ruokani on aina jotain kylmiltään jotain säilöttyä, tai maksimissaan keittoa. Pikanuudelit olivat ennen mitä suurin paheeni, nyt en ole syönyt niitä kuukausiin vaikka niitä on keittiön kaapissa. Jugurtti ja murot ovat täysi no no, niitä en tosin ikinä ole oppinut kuluttamaankaan, koska en ikinä syö aamiaista. Maitoa ja mehua juon joskus, ehkä lasin kerran kahdessa kuukaudessa. Juotavat kalorit ovat kaikista pahimpia, taistelen yhä edelleen morkkista vastaan kun juon kahvini maidon kanssa. Onneksi viinissä ei ole yhtään kaloreita, ha! Onneksi tämäkin tulee nyt loppumaan.

Juurikin edellisten esimerkkien takia pidän tällaisia syömäongelmia mielenterveydellisinä ongelmina. Monesti saatan olla täysin tietoinen ajatusteni järjettömyydesta, ettei tomaatti lihota, mutta kun kurkkukin on vihannes eikä yhtään niin energiapitoinen! Järki sanoo yhtä, toiminta on täysin toista. Ruokakaupassa päätä alkaa aina särkeä, kun laskukone menee sekaisin eri grammamäärien, kaloreiden, proteiinien kuitujen ja sokereiden yhtälöissä. Mikä on sitä kaikkein parasta, missä on eniten hyvää ja vähiten pahaa? Entä suhteessa johonkin?

Inhoan koko ruokaostoksilla käymistä kaiken kaikkiaankin. Suunnittelen ostokset aina etukäteen ja suunnilleen juoksen läpi kaupan. Jos katse harhaantuu johonkin, mitä tekisi mieli, saatan seistä kyseisen hyllyn edessä vartin miettimässä tätä tapahtumaa. Tai apua, jos just se joku *mun* merkki/laatu on loppu. Hädissäni kyselen kaupan tädeiltä, koska on tulossa lisää. Muut vaihtoehdot? Otanko, enkö, mitä noista otan, miksi otan, olenko nyt varma, haluaisinko mieluummin jotain muuta, miksi yleensäkään jo mietin mitä haluan enkä mitä tarvitsen? Jos otan tuota, mitä sitten illalla, korvaako joku lenkki tämän, olenko vielä varma? Pitäisikö käydä ensin kotona ja tulla takaisin jos vielä myöhemminkin haluan? --- Välillä ajatus ei kulje mihinkään, seison vain ja tuijotan. Joskus muut kaupassa olevat selvästi ihmettelevät tätä.

Rehellisesti sanottuna, jos todella uskoisin, että voin joskus päästä irti noista tavoista ja ajatuksista, niin tekisin kaikkeni. Ja rehellisesti sanottuna, en vain usko että niin käy. En tiedä kuinka sairasta on lohduttautua sillä, etten ole ainoa. Ei tätä kenellekään toivo.