maanantai 29. elokuuta 2011

I wish I could stop feeling these things

Pääsin aamulla kotiin. Johan siellä tuli perjantaista asti vietettyä aikaa. En ollut sairaalassa tämän syömisjutun takia, vaan eräs harvinaisempi sairaus on osa elämääni ja tulee silloin tällöin vahvemmin esiin. En halua kertoa mikä, koska pelkään jonkun tunnistavan henkilön näiden tekstien takana. Enkä halua myöntää kenellekään olevani tällainen.

I'm too ashamed of
what and who I am.

Lääkitys on sellainen joka vie voimat, väsyttää ja lihottaa. Hyi. Olo on turvonnut kuin vedessä viikon lojuneella virtahepolla. Olen väsynyt, taas kerran. Onneksi tällaista on harvoin, että joudun sairaalaan asti. Yleensä olo on ihan hyvä, eikä sairautta edes huomaa.

Omalääkärini taitaa myös epäillä että olen jonkin sortin nisti, kun joudun uusimaan reseptejäni niin usein. En pysty myöntämään, että välillä kaadan kaikki lääkkeeni viemäristä alas, koska pelkään että alamäessä vedän ne omasta kurkustani alas.


Nyt yritän olla hetken tuntematta mitään ja katsoa huomenna kohti valoa. Unilääkkeitä yks kaks. En kestä jäädä tänne, sisälle ajatuksieni kanssa, ne ei ole mulle tai kenellekään hyväksi. En edes muista, koska viimeksi suo on ollut näin syvä ja raskas kulkea. Tiedän vain että pois on päästävä.

Huominen, oletko parempi jos pyydän?

Ps. Huomenna pakko hankkia patterit tuohon vaakaan. Vaikka se sattuu, I need to know

3 kommenttia:

  1. Voi kiitos ihanasta kommentista (:
    Kohtalontoveri :D Labra tulokset oli hyviä! Mutta ne kyllä heittelee helposti... toivotaa et pysyy kans hyvinä (: Tsemppiä ja voimia !

    VastaaPoista
  2. Apua, toivottavasti voit tuon toisen tautisi kanssa jo paremmin.. että pääsisit pian kotiin. Toisaalta, sä syöt hirveän vähän niin periaatteessa se että sairaalassa ruokitaan ei olisi sulle oikeasti pahaksi.. (Ymmärräthän mitä tarkoitan, en yritä olla epäkohtelias vaan ns realistisesti miettiä sun kokonaisvaltaista parasta..) Lääkkeistä lihominen on silti ihan eri asia, hirveä tunne, eikä sen niin pitäis ikinä mennä.

    Toivon sulle parempaa huomista<3 Tsemppiä multakin ja kaikkea hyvää

    VastaaPoista
  3. Voi kulta pieni rakas, sä olet ihana

    VastaaPoista