Masennus. Mulle se on kuin suo, jossa kaikki on raskaampaa. Ei kiinnosta oikein yrittää mitään, koska jokainen liike on raskas. Ei kiinnosta huono rahatilanne, ei syöminen, ei valtavaksi muuttuva maha, eivät huonokuntoiset hiukset tai lohkeilevat kynnet. Olo tuntuu huonolta, tekipä mitä tahansa.
Mitäpä, jos nousisi hetkeksi suosta?
Tänään aloitan positiivisen viikkoni. Uskon vahvasti, että mielentiloihin pystyy vaikuttamaan pelkällä asenteella. Kaikilla on elämässä surua ja paskaa, kaikki eivät silti haudo sitä päässään päiviä. Jotkut osaavat katsoa huonoja asioita niiden valoisalta puolelta, ja niin minäkin aion yrittää! On aikoja, kun ei jaksa yrittää, mutta nyt niitä on ollut jo liikaa. Lupasin itselleni jo aiemmin, etten taas vajoa synkkyyteen. Suunnitelmat pysyvät samoina, aion vielä päästä tuohon maagiseen nelkytviiteen. Aamulla paino oli 48,9kg, vähän nousussa, mutta ei mikään ihmekään, onneksi ei ole enempää! Lisäksi treenikausi saa nyt luvan alkaa taas toden teolla. En urheile siksi, että laihtuisin, vaan siksi että voisin paremmin. Omenalinjalle en aio siis lähteä, mutta yritän pitää kalorit päivittäin noin 500kcal, max 750.
Eikö teistäkin laihduttaminen ole helpompaa, jos fiilikset on hyvät? Vai olenko ainoa tunnesyöppö?
Haastankin kaikki viettämään positiivista viikkoa! Tai edes päivää. Etsikää niitä isoja, pieniä, typeriä, hulluja, omituisia asioita, jotka saavat teidät hymyilemään. Joka aamu aloittakaa katsomalla peiliin ja hymyilkää vaikka kuinka tekisi pahaa. Ei se vartalo ole vihollinen. Se rakastaa sua takaisin heti kun alat rakastaa sitä, se olet sinä! Ei kukaan ala vihata sua, jos värjäät hiukset tai muutut muuten ulkoisesti, miksi teet itsellesi niin? Jos haluat olla fiksu, opiskelet. Jos haluat olla hoikempi, niin no.... ei ole varaa antaa neuvoja tähän asiaan:D Pääpointtini, tehkää mitä tahansa mikä tekee teidät onnelliseksi. Negatiivistely ei itsessään ketään hoikista. Älkää masentuko tai luovuttako ylämäessä, vaan luottakaa siihen että saavutatte mitä vaan kun jaksatte yrittää! I have all the faith in you♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti