Though no one cares, I don't understand how she dares

Ihmiset ympärillä eivät muusta puhukaan kuin laihdutuksesta. Sama juttu joka syksy ja alkuvuosi. En tiedä onko hassua, etten siviilissä jaksa asiasta keskustella. Oikeastaan se lähinnä ahdistaa ja oikein urakalla. Mulla ei myöskään ole oikeutta varsinaisesti osallistua keskusteluun tai sanoa mielipidettäni, koska en ole ylipainoinen. Kaikki odottavat mun lohduttavan heitä, ethän sä nyt mikään iso ole, ei ole tarvetta laihduttaa, höpöhöpö mitään ole lihava. Ei ole kyse siitä, etten olisi sitä mieltä, en vain jaksa toistella koko ajan samoja lauseita.

Olen ystäväni kanssa kaupungilla. Ystävä: "Mua on oikeesti pyörryttänyt koko päivän kun en ole syönyt yhtään mitään, mutta ei auta kun kesäkilot on nyt pudotettava!". Ystäväni on hoikka ja kaunis, ja se "makkaroiden" puristelu olisi lähinnä huvittavaa, ellei tätä tapahtuisi joka ikinen päivä eikä se saisi oloani joka kerta turvonneeksi ja rumaksi. En jaksaisi siis sanoa mitään. Luulisi kaikkien, varsinkin päälle parikymppisten tietävän, ettei tuo ole tervettä tai fiksua. Välillä mietin ilkeästi, että haluavat vain huomiota ja toisteluja siitä, kuinka kauniita ja hoikkia he tosiasiassa ovat. En kehtaa ikinä kommentoida painoani tai syömisiäni kenenkään kuullen, koska en edes halua että muut kiinnittävät huomiota siihen.

Miten sanoisin ystävälle, että itse en uskalla edes katsoa peileihin, koska en kestä näkymän aiheuttamaa itsevihaa? Olenhan kuitenkin täysin normaali, erinomaisen itsetunnon omaava ns. "aikuinen" nainen. Urheilen ja olen pirteä, tiedän oman arvoni.

48,4kg. En vain tajua tätä, pitää yrittää enemmän.