Söin eilen hedelmiä aika paljon, viinirypäleitä muutama sata grammaa, pari nektariinia, omenan ja kaksi banaania. Paino nousi muutaman tasan 48 kiloon. Ahdistaa ja vituttaa, tiedän että kun syön normaalistikin niin vähän, että pienikin lisämäärä nostaa painoa heti. Pari päivää lisää niin puhutaan jo parista lisäkilosta. Tulee niin epätodellinen olo, että en saisi syödä mitään. En mä jaksa sillä "ei millään". Elimistö on vaan väsynyt, maha kipeä, mä haluaisin uskaltaa syödä jotain.
Syön kunnon ruokaa ehkä kerran kahdessa viikossa, silloin kun käyn vanhemmillani. Ruoka laitetaan joka kerta, eikä kieltäytyminen tulee kuuloonkaan, ellei ystäväni joudu auto-onnettomuuten tai jotain vastaavaa että on ns. heti pakko lähteä.. Tavallaan ihan hyvä, olen itsekin usein huolissani ruokani ravintosisällöistä. Tiedän ja ymmärrän, etteivät hedelmät, raejuusto ja vihannekset vie pitkälle. Kausittain tulee vaan aina uusia "EI" ruokia, joko siksi että niissä on rasvaa, sokereita tai jotain muuta epäterveellistä, tai siksi että ne vain ahdistavat. Tällä hetkellä esimerkiksi kaikki lihat ahdistavat. Minulla ei ole mitään periaatteita lihaa vastaan, ehkä kaikki hyvä ruoka tuntuu kielletyltä. Ei siitä kuulu nauttia, ainakaan liikaa. Rakastan juustoja, hävettää jopa myöntää se. Tuntuu, että olen vain ahne, kyllä ne muutkin pärjää.
Mutta syöminen on itsessäänkin niin kuvottavan näköistä, eikö?? Sit miehet(/tai muut) ihmettelee, miksi en tykkää syödä niiden edessä.
Sekavaa, anteeksi. Näihin pohdintoihin vain päädyin, kun tekisi mieli lounaaksi jotain kunnon ruokaa ja yritän nyt perustella ahneelle itselleni miksi ehkä voisin sitä syödä. Fuck these excuses. Mut kun mut kun! kanasalaattia vain? Järki sanoo mulle ettei nyt salaatti lihota, jokin ihan muu taas sanoo että mikään ei laihduta mitä suuhusi tunget. Syön aina iltaisin ja pelkään, etten pysty olemaan iltaa syömättä vaikka nyt syön jo päivällä. Plus oon syönyt jo yhden nektariinin.
Jos lupaan etten syö enää sen jälkeen? Nektariini ja salaatti. Kraah miksi tän pitää olla niin vaikeeta. Okei salilla extrapunnerrukset ja -vatsat ja -juoksu vielä päälle, lupaan! Welcome fat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti