perjantai 30. syyskuuta 2011

Ei kukaan halua muistaa niitä rumia hetkiä

Hymyilyttää kun nuoriso stressaa koulukuvia ja päivämääriä ja muuta. Voi huolettomat kouluvuodet, miksi niistä on jo niin pitkä aika? Ja miksei niiden ihanuutta edes yrittänyt ymmärtää silloin? Koska "vanhemmat ja opet oli ihan idareita ja se yksi weirdo ihan lesbo ja kukaan ei tajuu ja vittu mä lähden menee". He, olin ihana teini. Joskus on vaikea uskoa, että minusta tuli tällainen pikkuvanha kynsiään lakkaava nainen, jonka kenkävarasto koostuu pääosin korkokengistä ja vaatekaappi pursuaa kaikkea naisellista.

Ajatus lähti alunperin niistä kuvista. Siivosin pitkästä aikaa kellaria, josta löysin kasilla otetut koulukuvat. Ihmettelin, että miten ne olivat edes tallella, koska heitin aina kaikki koulukuvani pois. Kaikki pysyvät kipeät muistot siitä totuudesta, että olin/olen ruma ja paksu. Nykyäänkin elämästäni napataan todistusaineista pari kuvaa per vuosi, nekin yleensä kavereiden kameroilla. To be honest, en vain kestä sitä näkyä. Siinä on vain jotain niin vastenmielistä ja inhottavaa, eikä psyykkeeni kestä sitä tosiasiaa että olen aina ollut alipainoisenakin silminnähden lihava. Plus sit välillä olen ihan oikeastikin ollut lihava.

Nyt yli 15 vuotta vanhat valokuvat eivät enää ahdista: olin sellainen, mitä sitten? Pelkään vanhempana katuvani sitä, etten voi näyttää lapsilleni kovinkaan montaa kuvaa nuoruudestani. Ikävuosilta 12-20 saattaisin saada kuvia raavittua kasaan yhden käden sormilla laskettavan määrän. Yli kahdeksan vuotta, eikä edes yhtä kuvaa vuodessa. En nyt mieti itserakkaasti että kaipaisin kauheasti valokuvia itsestäni, mutta on se vähän surullista, ettei tallella ole mitään. Että kun vanhempana katson taaksepäin, en näe enkä muista mitään.

Tuntuu vain omituiselta, kuinka helppoa muistojen ja menneen elämän tuhoaminen on. Revit vain tai painat deleteä. Onkohan parempi, ettei muista?

Positiivista, että tällä hetkellä sentään mietin elämääni eteenpäin ja tulevia hetkiä, sitäkin kun olen joskus vanha.



ps. 49kiloatasan

2 kommenttia:

  1. Mulla taas on valokuvia ihan liikaa, ja olen ihan superkiintynyt niihin!

    Kiitos kommentista, ja ihanaa viikonloppua sinullekin ♥

    VastaaPoista
  2. Ihana kommentti ! Ei oo maailmanloppu onneks viela ;)
    Ihanaa vkl sullekkin ! Ja muuten makin vihaan kattoo vanhoja kuvia..tuo mulle usein vaan kipeet muistot mieleen.

    VastaaPoista