En osaa olla onnellinen. En osaa yleensäkään vain olla. Jos mielialat eivät heittele, kehitän jotain jotta vajoan.
Eilen rojahdin sohvalle päästyäni kotiin, kahden ja puolen tunnin treenien jälkeen. Lihaksia kolotti ja väsytti. Olin syönyt illalla kuudelta puolikkaan banaanin päivän raejuustojen yms lisäksi, mutta ei ollut nälkä. Mietin mielessäni, miksi tuijotan telkkarin ruutua edes katsomatta mitään, kun pitäisi mennä nukkumaan jotta jaksaa seuraavankin päivän hyvin. Silti jäin istumaan.
Tartuin siihen suklaalevyyn jonka sain töistä ja söin oikein kuvotukseen asti. Ei tehnyt mieli, lähinnä liika makeus toi huonon olon. Teki vaan mieli vihata itseään. Teki mieli vetää niin paljon kaikkea paskaa kuin mahdollista, jotta voisin sitten itkeä ja vihata itseäni. Se on enemmän kuin tarve, se on pakko. En tiedä miksi.
Nyt tuntuu vain tyhjää. Halu päästä kotiin ja nappien avulla nukkumaan. Halu unohtaa että edes elää, tai tässä todellisuudessa.
Tänään en syö.
Musta tuntuu etta munkin pitää aina kehittää jotain mistä morkata itteäni. Onko sulla myös unettomuutta?
VastaaPoistaJoo tuli kylla tosi paska fiilis entisen kommenteista.
VastaaPoistaMulla on ton nukkumisen kanssa tosi pahoja ongelmia, ja tuntuu, etta kaikki unilaakkeet vaan pettaa. Jos ei oo liian henkilokohtasta niin voinko kysyy mita unilaakkeita sulla on kaytossa??