Kaikkea on ehtinyt tapahtua jo senkin jälkeen. Mietin miten se on edes mahdollista, että olenkin noin puolessa vuorokaudessa ehtiä täyttää pääni niin sekavilla ajatuksilla. En voi kirjoittaa niitä edes tänne blogiin, koska tiedän että tästä minut viimeistään tunnistetaan. Kamalaa, haluaisin niin avautua ja saada pois sydämestä tätä kuristavaa otetta, mutta tästä en voi puhua, en kenellekään ikinä.
Se on niin lyhyt hetki. On käsittämätöntä tajuta, kuinka ohut on elämän lanka
Ahdistaa. Koko yön heräilin ajatuksiini, jotka sekoittuivat uneen niin vahvasti, etten aina edes tiennyt olinko hereillä vai unessa. Pieni rasahdus ikkunaan säpsäytti hereille ja sydän pomppasi yhden ylimäräisen kerran. Sekavuuteni keskellä yritin muistella, olinko ottanut jotain ylimääräisiäkin nappeja. En mielestäni ollut, jonka jälkeen aloin miettiä, olinko unissani käynyt lääkekaapillani. Vai olinko vieläkään hereillä, vai sekaisin ainoastaan unessani?
Unessani yritin myös puristamalla hajoittaa erästä ärsyttävää laitetta josta lähti tauoton ärsyttävä ääni, kunnes tolkkuihin tultuani tajusin, että se oli herätyskelloni. Ja kyllä, olin vain painanut torkkua vähän päälle tunnin.
En tiedä miten tämän sanoisin. Alan oikeasti pelätä että olen päästäni vialla. Enkä muista, koska olen pelännyt yhtä paljon itseäni.
paljon voimia :( Mullaki on asioita nyt mielessa mita en haluu kirjottaa blogiin enka haluu puhuu niista kenenkaa kanssa!
VastaaPoistaKoita jaksaa, jotenkin musta tuntuu etta ymmarran sua!