Keuhkot täyteen elämää

Olo on omituinen. Odottava, toiveikas jopa? Saamaton olen ollut, enkä ole hankkinut pattereita vaakaan. Tai, ehkä myönnän etten ole edes uskaltanut.

Eilen meni banaani, kasvissosekeitto, 200g raejuustoa ja pala suklaata. Lenkillekin ehdin iltapäivästä, onneksi ilma oli silloin vielä aurinkoinen ja raikas! Vatsa on silti kuin ilmapallo, kiukku. Tänään salille lihaskuntoa treenaamaan heti töiden jälkeen ja siksipä lounaaksi uppoaakin raejuustoa 200g ja kirsikkatomaatteja. Ehkä myös tonnikalaa? Pitäisi käydä kaupassa hakemassa ruokaa seuraavaksi viikoksi, ahdistus siitäkin.

Jotenkin olen jo tottunut ajatukseen syksystä. Ehkä jopa tykkään siitä. Tykkään kävellä värikkäiden lehtien peittämää metsäpolkua ja istua penkillä hengittämässä. Ilma ei ole enää pehmeä, mutta se saa hereille. Ehkä lopetan elämäni ohi nukkumisen.

Myöntääkö joku muu joskus nukkuvansa vain siksi, ettei jaksa elää? Tehdä mitään, tuntea mitään tai joutua vastustelemaan kiusauksia? Otan joskus unilääkkeitä vain, koska en halua olla hereillä. Pelkäänkin joku päivä herääväni tajuten, että elämästäni on mennyt ohi vuosia. Pelosta huolimatta houkutus on liian usein liian suuri.

Olenko ainoa heikko?