lauantai 5. marraskuuta 2011

Houkutus kävi liian suureksi

Eilen tapahtui se käänteen tekevä asia, jota olen odottanut viikkoja. Viikkoja viikkoja päiviä tunteja joka ikinen tajuissa tai puolitajuissa oltu hetki. Ihmisruumis on omituinen asia, varsinkin naisten. Ja niin hymyilin pitkästä aikaa kuin parhaassa nousuhumalassa kun tiesin, että kaikkein saastaisimmalle, kontrolloimattomalle ja ikuisuuden kestäneelle himolle tuli loppu. Piste, päätös, finaali.

Ahneus on sitä, ettei tyydy edes tuohon. Houkutus avittaa ruokahaluttomuutta vääryydellä ja viekkaudella tuli liian suureksi, jatkoin samaa myös tänään. Maailma on jälleen huuruinen ja harhainen ja rakastan sitä ja nautin siitä vaikka tiedän että se on niin niin väärin. Vaikka en osaisikaan kohta lopettaa, vaikka taas kerran saatan alkaa vaikuttaa kyseenalaiselta muiden silmissä, vaikka taas kerran tämä euforia kestäisi vain hetken, muutaman viikon jonka jälkeen tien päässä on juoksuhauta ansoineen, se on riski jonka otan. Otan sen siksi, että olen itsekeskeisen heikko ja ahneesti toteutan halujani päästä lähemmäksi kapeampia jalkoja, ohuita ranteita ja kylkiluita, jotka tunnen talvitakkikin päällä jo kun puristan käsivarret kylkiin kiinni.

Jaksan juosta vaikka 20 kilometriä, nivelten ja jänteiden hajoamisen huomaan vasta kun unohdan sulkea silmäni maailmalta ja unohdan että taikamaailmasta palaa takaisin heti kun unohtaa ottaa taikapillerin joka sinne vie. Niin sekaista ja vaarallista ja sydän voi pettää koska tahansa mutta pienihän se on hinta siitä, että muutaman tunnin tai minuutin ajan elämänsä tuhansista ja tuhansista päivistä on helppo hengittää. Vai onko? Sekuntien verran pelkään ja yritän hillitä itseni, en ollut lähdössä kokonaan, vielä.


Tiesittekö, että kun
myy sielunsa saatanalle,
ei voi muuta kuin hävitä.

Varokaa askelianne, rotkoon heittävä tienreuna on joskus lähempänä kuin uskottekaan. Polulla on kiviä joissa lukee aina jokin seitsemästä kuolemansynnistä.

1 kommentti:

  1. Kirjoitat niin mielenkiintoisesti, lumoudun sun teksteistä kun jään miettimään niitä !

    Halauksia♥

    VastaaPoista