Tasan kuukausi, tasan viikko, tasan sata, tasan jotain. Haluaisin aina jonkin tällaisen ajanjakson jälkeen sanoa, että olen päässyt johonkin. Ja jos olenkin, niin en voi olla miettimättä, että olisin vieläkin voinut yrittää enemmän.
Vauhdilla alas ei toiminut kohdallani. Parin viikon lähes totaalinen syömättömyys sai elimistön sekaisin ennen kokemattomalla tavalla. Aloin miettiä uudestaan, että ehkä se "keinoja kaihtamatta" ei vie kovin pitkälle. Kyllä, saavutin tavoitteeni hetkellisesti, voiden huonommin kuin ikinä aiemmin eläissäni.
Koko viikonlopun olenkin syönyt extreme "terveellisesti". Kunnon ruokaa, itse täysjyväviljaisia leipiä, salaattia, uunilohta jnejne. Aamupalalla, päivällisellä, välipalalla, lounaalla, iltapalalla. Kyyneleitä on valunut vähän joka välissä, enkä vieläkään ole vakuuttunut siitä, oliko se mitenkään oikeutettua. Huuto pääni sisällä yrittää sanoa että ei.
Elämääni on tulossa huikea määrä uusia haasteita, joista en selviä millään tuolla aiemmalla menolla. Valitettavasti,
Alunperin, en halunnut tappaa itseäni (ainakaan syömättömyydellä), enkä halua edelleenkään.
En tiedä, miten kommentoisin syömä- ja painotavoitteitani. Okei, en ihan tarkalleen tiedä edes mitä ne ovat. Tiedän, että jonkun mielestä se on liikaa, jonkun mielestä liian vähän. Haluaisin niin paljon jatkossakin purkaa sydäntäni ja pääni sisäisiä ristiriitoja, mutta pelkään että tulisi ottaa huomioon lukijat, jotka ehkä ottavat itseensä negatiivisia vaikutteita. En vain tiedä, miten jatkan. Edelleenkään en ole tehnyt suunnitelmaa, miten käytännössä ja systemaattisesti alan huolehtimaan itsestäni, koska pakkomielteistä luopuminen on osoittautunut käytännön mahdottomuudeksi aiemminkin. Toisekseen, en oikeasti halua niistä luopua.
I'm confused. Tuntuu, että tässä tienhaarassa ei ole kuin kylttejä tuntemattomaan, oli suunta mikä vain. Tahtoisin vain pitää elämäni.
Tahtoisin olla muutakin, kuin häiriöiden yhteenkertymä, säälin kohde.
Tahtoisin vain elää ja hymyillä hassuille asioille.
PS. Kiitos, teitä on jo huikean paljon ihmettelemässä omituisuuksiani. Halauksia kaikille♥ ja luvatkaa ettette ota liikaa huonoja vaikutteita tai itken.
Hyvä, ettet ole luovuttaja! Ja kiitos♥ Koitan uskoa, että vielä me opitaan. Enkä mä aio luovuttaa myöskään.
VastaaPoistaMun mielipide on se, että sä saat kyllä kirjoittaa tänne sun blogiin kaikesta. Tai täähän on sun blogisi, eikä sun tarvitse huolehtia muista, koska et pakota ketään lukemaan tätä. Ja oon helpottunut että vihdoin söit jotain kunnollista, vaikka tuntuu kurjalta sun puolesta se, että sitä seurasi tuommoinen ahdistus :c toivon vaan että hellittäisit edes vähän, koska en halua että antaudut sairaudelle kokonaan. Et saa. Sun täytyy elää.
Lämpimiä halauksia♥
Kyllä mulla ainakin ne huonot vaikutteet tulee täältä oman pään sisältä, eikä ulkopuolisiltä. Ja olen Louna:n kanssa samaa mieltä, sä voit kirjoittaa sun omaan blogiin ihan mitä vaan itse haluat.
VastaaPoistaJa terveellinen syöminen on ihan hyvä juttu, koska ei tolla kokonaan ruoattomalla linjalla tosiaan pitkälle pötkitä. Toisaalta ymmärrän niin hyvin ton sun tän hetkisen ahdistuksen.
Koita jaksaa muru, ja muista että olet tärkeä :) <3
kannattaa juoda batteryä ni pysyy oikea paino luonnollisesti
VastaaPoistaVoi, nää sun kirjoitukset tuntuu niin tutulta. Melkein voisin itse kirjoittaa samat asiat. Munkin elämä on sen hyvän ja pahan välillä pomppimista, puolet musta haluaa itkeä, raapia, kuolla ja olla syömättä mitään. Toinen puoli taas haluaa nauttia, nauraa, elää ja olla tasapainossa. Pahan vetovoima (ainakin mulle) on aivan sietämätöntä. Joku tuolla pimeässä vetää mua aina vaan lähemmäs ja lähemmäs, poispäin valosta. Mä en tiedä mikä siellä houkuttaa, en todellakaan tiedä.
VastaaPoistaMä kuitenkin toivon että pysyisit valossa, eläisit ja söisit :) Vaikka kaikenlainen itsensä sabotoiminen on kamalan ihanan tuskallisen houkuttavaa, mä tiedän. Jollain kierolla tavalla. On kuitenkin huomattavasti turvallisempaa pysytellä pois sieltä pimeästä, tulee vielä päivä jolloin ei enää jatkuvasti janoa pahaa. Tsemppiä, tykkään sun kirjoituksista!