tiistai 1. marraskuuta 2011

Keijut huuruiset tanssivat ikkunoissa

Aamulla heräsin kuin tuhatvuotisesta unesta, jalat ja kädet tuntuivat painavan tonnin eivätkä silmät millään meinanneet pysyä auki. Illalla olin sammunut sänkyyn kerrankin niin vauhdilla, ettei ole mitään muistikuvia viimeisimmistä ajatuksista. Koko aamu meni niin sumussa, etten ajoittain edes tajunnut että olin hereillä. Istuin aamulla tupakalla vartin, koska jotenkin unohdin että olin edes menossa töihin.

Nyt coffee ja villaneule sulattamaan tätä kohmeisuutta, hrr! Tekisi mieli pyhittää joku päivä uuden villapipon ja tumppujen neulomiseen.


Mutta tänään salille, lihaskuntoa 1h ja juoksumatolla juoksen varmaankin 2km alkuun ja 3km loppuun. Kieltäydyn antamasta väsymykselle valtaa! Varsinainen juoksutreeni saa kuitenkin jäädä huomiselle.

Haaveilen karppauksesta ja voimista vastustaa sokeria. En tiedä pystyisinkö ikinä luopumaan Täysin kaikista sokereista (omenat yms), mutta ehkä joku päivä. Pitäisiköhän kokeilla vaikka viikkoa? Onko kenelläkään kokemuksia totaalisokerittomuudesta, jaksoiko silloin kuitenkin? Karppauksellahan hiilarit tulisi saada lähes ainoastaan vihanneksista (karppauksen luonteenlaadusta toki hiukan riippuen).

Kaikista rumin tosiasia, paino on tällä hetkellä 49,6kg. Senttejä on turvotuksen takia tosin kuin satakiloisella, joten lukemat eivät juurikaan heiluta mieltä suuntaan tai toiseen, supernegatiivinen se on kaikesta huolimatta. I'm just too much. Tästä päivästä aktiivinen ruoka-, liikunta- ja painoseuranta, johan energiaa on kerätty ja löysäilty jokunen viikko. Pistetään ihra tottelemaan kuria.

PS. Odottaako joku muukin jo pikkuisen talvea? Niinkuin ihanihan vähän tai paljonkin?

 

3 kommenttia:

  1. Alkaa olee sen verran harmaata ja pimeetä, että lunta sais hieman tulla. Tosin pakkasin mä en odota! :o

    VastaaPoista
  2. No eiköhän se ensilumikin joku päivä satele maahan, sitä odotellessa :) Pipareiden tekeminen ja varsinkin se koristelu on kyllä ihan huippua, se tuoksu on niin ihana! Harvinaista kyllä, niihin mulla ei ole koskaan tullut himo, joten niitä voi rauhassa leipoakkin..

    VastaaPoista
  3. Tänään löysin sun blogin, todella koukuttavaa luettavaa sanoisin. Kirjotat niin elävästi :)

    Ehkä hieman odotan ensimmäisiä pakkaspäiviä...mutta tosiaan ihan vain hitusen.

    VastaaPoista