maanantai 28. marraskuuta 2011

Life is not going to break me! ..Shit I forgot, it already did.

On niitä hetkiä, kun kiroan kaikki menneet huonot valintani. Kun ikinä aloin välittää enkä osannut lopettaa. Niinä hetkinä, jolloin seuranani on usein lasi viiniä ja haikeaa musiikkia, ymmärrän etten välttämättä ikinä tule saamaan ajatuksia pois päästäni. Hymyilen illalla, jos olen hillinnyt saastaiset himoni, tai tunnottomasti yritän paeta mieleni paniikinomaista pakokauhua kun olen hetkeksi unohtanut, mitä olen. Päivääni ei määritä muu kuin kokonaismäärä, yhteenkertymä. Ja aina se on liikaa.

Välillä tulee elämään muuta, mutta in the end tähän aina päädytään.

Haluaisin jonkun kietomaan kädet ympärille ja sanomaan, että olen enemmän. Että pystyn jättämään yli kymmenestä vuodesta huolimatta tämän taakseni, että osaan olla ilman. Jonkun joka ei lähtisi edes pyydettäessä, näkisi läpi kaikkien valheiden eikä säikähtäisi totuutta. Täysin epärealistista haaveunta, mutta olenkin epätoivoinen. Alan olla itsekäs enkä saisi, koska ei ole reilua kenellekään antaa välittämisen, kiintymyksen tai jopa rakkauden tunteiden kiristää mukaan siihen kärsimykseen.

Kyllä, pelkään että eksyn.


Lämpimiä halauksia teille talven hyiseltä tuulelta suojaamaan♥
Pitäkää huolta itsestänne ja halatkaa sitä vierellä olevaa.

4 kommenttia:

  1. Edellinen postaus... voi sinua. ♥

    Ei mulla ole sanoja, paitsi että samalta tuntuu. Jonkun haluaisi vierelle, mutta jos siihen ottaisi jonkun (siis jos joku siihen haluaisi edes) sitä jotakuta vain sattuisi. Eikä se olisi reilua.
    Kesällä muistan kuiskineeni samaa Nokikolarille ekan suudelman jälkeen: "tämä ei ole sulle reilua." ("Miksei?" "...koska...koska mä olen hankala.")

    Mutta kauheasti halauksia, sellaisia tiukkoja rutistuksia jotka lämmittää sydämeen asti ja joista välittyy se, kuinka paljon välitän ♥

    (Ja kiitos kommentista ♥)

    VastaaPoista
  2. Halauksia sinullekin, kyllä sinä kestät ♥

    VastaaPoista
  3. Tulin niin huolestuneeksi näistä sun viimeisimmistä postauksista, oon surullinen kun en osaa auttaa :'C toivon vaan että säkin pitäisit huolen itsestäsi, pidäthän? Tuhansia voimahalauksia♥

    VastaaPoista
  4. Hei anteeksi etten vastannut sun kommenttiin, blogger oli jostain syystä siirtänyt sen "roskaposti" -osioon, törkeetä!
    Mutta niin, kiitos kommentista♥ ja muista säkin meidän lupaukset.
    Kumpa sulla olisi mennyt paremmin♥

    VastaaPoista